Pääsiäinen koronan aikaan
sunnuntai 12. huhtikuuta 2020
Ihastuttavaa koronteenipääsiäistä kaikille säädyille! Normaalioloissa viettäisin nyt iltapäiväkahvin ja päivällisen välistä ruokalepoa vanhempien nojatuolissa corgia rapsutellen, mutta kevään 2020 kotoilutrendin mukaisesti on ollut tyytyminen 26 neliön yksiöön suljetulla Uudellamaalla. Aina ei maailmanhistoriakaan mene niin kuin Strömsössä.
Kuukausi eristäytymistä on mennyt olosuhteisiin nähden vallan hyvin, ja pääsiäispyhiäkin odotin kuin kuuta nousevaa, vaikka teknisesti ainoa ero kotitoimistoarkeen on, että päivässä ei tarvitse istua 8 tuntia tietokoneella. Vaan onhan tässä kiireettömyydessä sitä jotain. Jazz soi taustalla bassolurituksineen ja pitkän aamiaisen jälkeen voi siirtyä sohvalle oleilemaan ihan niin kauan kuin huvittaa. Kohta saatan aktivoitua jonkinsortin kotijumppaan, ainakin mikäli suklaamunien ylensyönnistä seurannut ähky antaa myöten, ja sitten ehtiikin soitella videopuheluita kavereille, joilta on pitänyt kysellä kuulumisia viimeiset puoli vuotta. Kuukauden aikana olen kiittänyt useaan otteeseen sukuni introverttigeenejä ja perittyä rakkautta kotoiluun, sillä pääkoppa olisi aika koetuksella, jos yksinäinen kotiarki (ja -juhla) ei maistuisi.
Ei korona-arki tietenkään pelkkää jazzia ja laiskoja sunnuntaipäiviä ole. Viikkorytmissä toistuvat joka kerta yhtä nihkeät alkuviikot, kun taas uuden eristysviikon aloittaminen tympii ja etätöihin orientoituminen on kadonneen itsekurin perässä juoksemista. Maanantaiblues on lisäksi otollista maaperää mieleen hiipiville uhkakuville tulevasta. Olen kuitenkin hyväksynyt alkuviikkojen alhot osana korona-ajan mielenmaisemaa ja todennut mielentilan nousevan järjestään viikon kuluessa. Yhteydenpito läheisiin, ulkoilu ja kotona puuhastelu piristävät kummasti, eikä sekään haittaa, että säännöllisistä itsekurikeskusteluistani huolimatta (tai niistä johtuen) onnistun aina silloin tällöin kotitoimistollakin uppoutumaan flow-tilaan. Keskityn aktiivisesti elämän pieniin juttuihin ja olen hämmentyneen kiitollinen siitä, että tilanteesta huolimatta monet asiat on toistaiseksi tosi hyvin. Ihan jo sekin, että oma lähipiiri on vielä kaikissa sielun ja ruumiin voimissa, on ihana asia, kaikista pienemmistä iloista puhumattakaan.
Jännittävää kyllä, olen kiitollinen jopa viime vuosien ilmastosurusta. Satunnaisesti iskevä kuristava ahdistus elinympäristöjen muuttumisesta ja maailman tulevaisuudesta on ravisuttanut jo mun perusturvallisuuden tunnetta ja huoletonta uskoa siihen, että kaikki menee aina hyvin. Kamala tunnehan se on, mutta ahdistuksen ja pelon käsittely on antanut jonkin sortin mielenrauhaa ainakin näin koronakriisin alkuvaiheisiin: Koska maailma tosiaankin voi muuttua ja mitä tahansa voi menettää, sitä arvokkaammalta kaikki se tuntuu, mikä elämässä nyt on hyvin.
Pääsiäinen on tietenkin sopinut näin melodramaattisiin teemoihin kuin nenä päähän. Harrastin pitkänäperjantaina ajankohtaista kulttuurisivistystä kuuntelemalla rahkapullatehtailun lomassa Johann Sebastian Bachin Matteus- ja Johannes-passiot. Niin maallistunut ja ateisti kuin olenkin, herkistelin molempien kohdalla ristiinnaulitsemiskertomuksesta enemmän kuin minään jouluna, pääsiäisenä tahi muussakaan kristillisessä yhteyksissä ylipäätään. Vinkki vitosena siis, mikäli kaipaat pääsiäiseesi suklaamunia henkevämpää sisältöä: Bach toimii aina!
Tsemppiä ja jaksamista korona-arjen ylä- ja alamäkiin!
