Resepti menestyksekkääseen opiskeluun
torstai 10. tammikuuta 2013
Kävinpä ennen joulua Saksassa töissä ja missasin sen ansiosta kaikki tentit. Onneksi ne odottivat kärsivällisesti tammikuuhun ilahduttaakseen elämääni, ja niinpä liikenevät vapaat hetket pitäisikin viettää päntäten. Tämä päivä on erinomainen esimerkki, kuinka hyvin se onnistuu! Koulua oli vain pari tuntia aamupäivällä ja olin visusti päättänyt viettää loppupäivän ranskan syntaksin parissa, illan treenitkin päätin jättää sen vuoksi väliin. Saldo tähän mennessä:
- Piipahdin töissä hoitamassa asioita viidessä minuutissa, kesto 40 minuuttia
- Kävin kaupassa ostamassa kahvimaitoa (elinehto opiskelulle), lopputuloksena ostin viikonlopun ruoat
- Imuroin kämpän. Välttelin sitä hetken ensin Facebookissa mutta lopulta päädyin myös tiskaamaan ja pesemään vessan sekä vaihtamaan pitkällisen harkinnan jälkeen sängyn ja nojatuolin paikkaa
- Asettauduin vihdoin koneelle ja selasin parit muistiinpanot (JESS aloitin!)
- Keitin ylpeänä välikahvit
- Palasin koneelle ja selasin viitisen blogia läpi, koin sisustusinspiraation
- Päädyin raportoimaan tänne tehokkaasta opiskelustani
Tämä kaikki ja kello ei ole edes puoli kuutta! En melkein usko itsekään, kuinka aikaansaava ihminen musta kuoriutuu aina isompien koulujuttujen äärellä. En ehkä valmistu koskaan, mutta ainakin koti kiiltää! Treeneihinkin vielä ehtisin...
Lähetä kommentti