Löytöjä, kerrankin!
torstai 28. helmikuuta 2013
Kadehdin vähän ihmisiä, jotka piipahtavat kirppiksillä harva se viikko ja tuntuvat aina kantavan sieltä kotiin kaikkea kivaa muutamalla pennosella. Itse en joko löydä sieltä mitään tai sitten en vain viitsi ostaa, vaikka löytäisinkin. (Tästä päästäänkin akuuttiin dilemmaan: kirppareille ei kannata mennä etsimään mitään tiettyä, mutta kannattaako sitten ostaakaan mitään, mitä ei tarvitse?) Siispä yleensä ei tule lähdettyäkään. Tällä viikolla olen kuitenkin syystä tai toisesta käynyt useammallakin, ja ties mikä kosminen madonreikä on kohdalle osunut, kyllä on kannattanut!
UFF:lta löysin pari peruspaitaa, ja No home without you:n Kaisan järjestämällä blogikirppiksellä sorruin vielä yhteen. Symppiksin löytö taisi kuitenkin olla uudet näppiskorvikset, jotka tarttuivat mukaan ihan perinteiseltä itsepalvelukirpputorilta. Samalta tekijältä löytyi myös käsin väkerretty hame, jota vieläkin haikeudella ajattelen. Googlasin että kyseessä on paikallinen yhden naisen yritys, pidänpä mielessä! Mitä tästä opimme, voihan noita kirpputoreja käydä kiertämässä useamminkin kuin kerran vuodessa.
Lähetä kommentti