Vihreää kiitos!
sunnuntai 17. helmikuuta 2013
Jos multa kysytään, niin pieni ripaus mummolaa huonekasvien muodossa on tervetullut sisustuselementti kodissa kuin kodissa. Luonnonvihreä lohduttaisi helmikuumasennuksen kourissa viruvaa (ei noi lumet kuitenkaan koskaan sula) ja vielä kun uusimmassa Dekossa oli juttu viherkasveista, niin voi että kun sormia syyhyttäisi ostaa joku rehu! Kaksi kasvia mulla jo onkin, mutta ne on vielä Saksan-reissun jäljiltä porukoilla hoidossa. Niiden paluuta odotellessa täytynee kuitenkin tyytyä yrtteihin, etten syksyllä hukuta poloisia vanhempiani rehuihin.
(Juonipaljastus: en tosiaan ajatellut olla enää syksyllä Suomenmaalla vaan Saksassa! Hiphurraa! Raportoin asiasta tarkemmin sitten joskus.)
 |
| Kuva Kekkilältä |
Jos olisin viherpeukalo, hankkisin tuollaisen Vihervalon ja hifistelisin menemään. Surullinen tosiasia kuitenkin on, etten ole kaikista asiantuntevin huoltaja, vaan sellainen hössöttävä vanhempi, joka milloin nirhaa kasvit liialla huolenpidolla, milloin unohtaa ne nurkkaan virumaan henkitoreissaan. Oikeastaan ihmettelen vain, kuinka vähän kasveja olen saanut näillä taidoilla hengiltä. Ihan ensiksi voisin siis keskittyä pitämään kasvit hengissä ja hyvinvoivina ja sitten vasta harkita hifistelyä. Akuuttia huonekasvipuutetta taidan helpottaa ostamalla itselleni kukkakimpun ja nipun basilikaa ja jään haaveilemaan kirjovehkoista ja peikonlehdistä.
Toisaalta kimpun ja basilikan (jotka ovat kyllä molemmat hyvin kannattavia ostoksia) hinnalla saat jo keveesti jonkun kestorehun. Niin mikset vaan ostais ja dumppais sitä vaikka jollekin kaverille lähtiessäsi ulkomaille? Kasviksi voit valita jonkun, jonka nimessä on sana anoppi, koska niitä ei saa hengiltä millään.
VastaaPoista