Kesäkolttua odotellessa
sunnuntai 19. toukokuuta 2013
Mainitsinkin pari viikkoa sitten sivulauseessa tai siis rinnasteisessa päälauseessa epäonnisesta juhlamekon metsästysoperaatiosta. Haaveissa oli ajaton kolttu, jota pitäisi ilomielin vuosikaudet; joku juju siinä saisi olla, eikä suomalaisuus tai design olisi mitenkään epämieluisa lisä. Kierros Helsingin keskustan vaatekaupoissa herättikin sitten todellisuuteen. Kaikki, KAIKKI mekot olivat vääränmallisia, tylsiä tai rumia, monet vieläpä kaikkea kolmea yhtä aikaa. Vielä kun olen viime vuosina ollut muutenkin huono mekkojen käyttäjä (ne ovat niin kauhean naisellisia), olin jo kyynelten partaalla ja uhosin kesän morsiolle ilmestyväni häihin farkuissa.
Eilen mieleen juolahti piipahtaa töiden jälkeen kaikkien geneeristen juhlapukukauppojen sijaan Seelessä. Kyseessä on vissiin aika uusi vaatekauppa, joka hehkuttaa myyvänsä ekologisia, eettisiä ja esteettisiä vaatteita, muun muassa Globe Hopelta, Tauolta, Mirka Pukineelta ja Nurmelta. Ei mikään hippikauppa vaan slow fashionia ja suomalaisiakin pienyrityksiä! Iskin silmäni yhteen Tauon mekkoon, joka istui melkein mutta ei sitten kuitenkaan aivan. Vaan eipä ollut hätä sen näköinen, avulias myyjä kertoi heti mahdollisuudesta tilata mekko myös omien mittojen mukaan, eikä lisämaksu päätä huimannut. Kesä-heinäkuussa mulla pitäisi siis olla mittatilauksena tehty juhlamekko, huhhelihuu!
Pyysin lopuksi myyjältä vielä luvan muutamaan kuvaan blogia varten. Myyjä innostui kovasti ja kyseli blogin osoitettakin. Vähän nolona yritin täsmentää, ettei kyseessä mikään mainittava tapaus ollut. :)
Pyysin lopuksi myyjältä vielä luvan muutamaan kuvaan blogia varten. Myyjä innostui kovasti ja kyseli blogin osoitettakin. Vähän nolona yritin täsmentää, ettei kyseessä mikään mainittava tapaus ollut. :)
Oho, tuommoisen kaupan olemassaolo on mennyt multa täysin ohi. Täytyypä käydä tsekkaamassa! (Vaikka raskausmekon löytyminen onkin varmaan aika utopistinen ajatus.)
VastaaPoistaEn mäkään olisi siitä mitään tiennyt, ellei se sattuisi sijaitsemaan treenimatkan varrella. Kannattaa kyllä käydä tutustumassa, pätevältä putiikilta se vaikutti. Voihan siellä käydä uusintakierroksella sitten muksun pullahdettua maailmaan. :)
VastaaPoista