Lyömisestä ja potkimisesta

Lyömisestä ja potkimisesta

maanantai 13. toukokuuta 2013

Olen löytänyt itsestäni pienen penkkiurheilijan. Hyvin ujo ja vaatimaton se kyllä on, mutta todistettavasti olemassa. Yhden Suomen jääkiekkomatsin kävin nimittäin täysin vapaaehtoisesti ulkona katsomassa, ja vieläpä harmittelin muina pelipäivinä, kun ei kisakatsomoa tipahtanut suoraan syliin. Mitähän tästä villityksestä kuuluisi ajatella?

Toisenlaista kisakatsomoa oli eilen tarjolla Vantaalla. Kuten jo hehkutinkin, olin eilen Cage 22 -vapaaottelutapahtumassa todistamassa, kuinka treenatut miehet hakkasivat, potkivat ja kuristivat toisiaan suljetussa häkissä. Mielessä käväisi leipää ja sirkushuveja Rooman tapaan, mutta oikeasti oli niin mielenkiintoista puuhaa, että olen vieläkin täpinöissäni! Mukava yllätys oli se, että vaikken vapaaottelua ole koskaan seurannut enkä kisaamisesta mitään ymmärrä, on silmä kehittynyt kamppailulajeissa jo sen verran, että matseja katsoessa pysyn sentään vaivatta kärryillä. Pari lukkoakin tunnistin!

Täytyy myös tunnustaa, että kuvani vapaaottelusta on kokenut melkoisen muodonmuutoksen. Potkunyrkkeillessäkin vapari tuntui niin kovin brutaalilta ja sitä harrastavat jollain tavalla epäilyttäviltä tyypeiltä. Krav magan aloitettuani se on alkanutkin yllättäen tuntua varteenotettavalta lajivaihtoehdolta. Pystyottelua ja painia, ah mikä yhdistelmä! Mutta niitä en kyllä vieläkään tajua, jotka ottavat vapaaehtoisesti turpiin kehässä, olkoonkin kuinka kiinnostavaa katsottavaa tahansa. Ja niitä kehätyttöjä, niitä en tajua senkään vertaa.

Marcus Vänttinen ja Boubacar Balde halailivat lämpimästi.