Raha ei tee onnelliseksi vaan siitä eroon pääseminen
keskiviikko 19. kesäkuuta 2013
Kesäinen vieras ostosmania on piipahtanut kylään. Viikot kuluvat kokopäiväisesti töissä, mistä on helppo päätellä - väärin - että kyllähän mä nyt voin tän ostaa. Ja tän. Ja vielä tonkin. Mutta joskus täytyy pitää vähän lomaa kitkuttelustakin, ja sentään yritän pitäytyä vain sellaisessa, mitä oikeasti tarvitsen. Novitan tuubi-lankaa tarvitsin ehdottomasti sen jälkeen, kun olin kokeillut korin virkkaamista. Kolminkertainen hurraahuuto ensinnäkin elonmerkkejä osoittavalle käsityöinspiraatiolle ja toiseksi sille, että minä virkkaan! Minä, joka en ala-asteella erottanut silmukkaa, mihin koukun tökätä! Kengät tarvitsin ihan oikeasti oikeasti. Mansikoita - kamoon, kuka ei tarvitsisi mansikoita? Portviini sen sijaan ei kuulu kuvakollaasiin uutena hankintana vaan uutena korkkauksena. Ostin sen pääsiäisenä Saksan-visiitiltä mutta rohkenin avata sen vasta nyt. Ensimmäisen tujauksen jälkeen tiesin, että tästä lähtien elämäni on vajavaista, ellei kaapissani ole aina yksi pieni portviini pahan päivän varalle. Tuleva hankinta siis.
Minkäs teet, hedonismi ja kesä vain kuuluvat yhteen.
Hohhoo ostit kanssa tuubia! Mä aloitin korin tosiaan lentokentällä vielä kolme kertaa uusiksi. Nyt aloituslanka on kätevän emännän tavoin virkattu samantien spiraaliin sisään, ettei tarvii päätellä, ja lisäksi pistelin koko pohjan ajan virkkuukoukun koko silmukan enkä vaan puolikkaan lenkin läpi. Näillä mennään!
VastaaPoistaPakkohan se lopulta oli. Mullakin on yksi kori päättelyä vaille valmis, ai että! Sitä loppusilausta se tosin saattaa joutua tovin odottamaan, päättelyhän on tunnetusti se haastavin osuus.
Poista