Mulla on parveke! Ja kesävarpaat!

Voi sitä ihanaa tunnetta, kun on kovalla työllä puurtanut kaikki hommat valmiiksi ja voi hyvällä omallatunnolla kirmata kesälaitumille. Itse olen tosin kirmaillut viime viikot lomatunnelmissa ilman ensin mainittua. Pyh joku kirjallisuusessee, mieluummin istun puistossa ja syön jätskiä, fiksun ihmisen ratkaisu. Oikeasti olin saattanut asettaa tavoitteeksi saada koulujutut ennen kesäkuuta valmiiksi. Nyt deadline on juhannus ja sen jälkeen varmaan heinäkuu. Välttely alkaa olla jo aika haastavaa, joten olen ottanut käyttöön astetta järemmät aseet: ykkösenä tietysti Ylpeys ja ennakkoluulo ties kuinka monennetta kertaa ja toisena treeneissä ravaaminen aina, kun töiltä ehtii.

Lomafiilisten ohessa olen kaivanut keittiöinnostukseni rippeet jostain pohjamudista, minne ne olivat kuukausia sitten hautautuneet. Töissä käymisen iloja, kun ei voi mennä aina vaan koululle syömään. Tänään koin tähänastisen huipun ja leivoin! Banaanikakku ainakin vaikuttaa ulkomuotonsa puolesta kelpo yksilöltä, mutten oikein tiedä, miten suhtautua noihin toisiin luomuksiin. Ne näyttävät ja maistuvat teeleiviltä, mutta kyllä lähtötilanne oli ihan perinteinen sämpylätaikina. En ymmärrä, mitä tapahtui. 

5 kommenttia

  1. En edes unohtanut! Sehän tässä hämmentääkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liian kuumaa vettä hiivalle, jolloin dööd? Tai et malttanut kohottaa riittävästi?

      Poista
    2. Hyvin se paisui aina uuniin joutumiseen asti. Puutteellisella ymmärryksellä epäilisin, etten vaan vaivannut sitä ollenkaan tarpeeksi sitkon aikaansaamiseksi. Pitäisi ehkä leipoa hiivasta vähän useamminkin, niin tuurilla ymmärtäisi edes hamassa tulevaisuudessa, miten homma toimii.

      Ja sitten vielä kun opettelisi kommentteihin vastaamisen jalon taidon.

      Poista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista

Someikonit © JH / Koodikielellä.blogspot.fi. Sisällön tarjoaa Blogger.

Etsitkö jotain?

Instagram