Kesän ensimmäinen ja viimeinen

Kesän ensimmäinen ja viimeinen

sunnuntai 25. elokuuta 2013

Vihdoin, vihdoin, vihdoin pääsin mökille! Vuorotöiden sovittaminen ystävän vuorottomaan työhön aiheutti aikamoisen viivästyksen, mutta elokuuhan on vielä kesää, vaikka se jo vähän syksyltä maistuukin. Säät onneksi suosivat, ja laiturilla oli oikein mukava hankkia viimeisiä (ja ensimmäisiä) rusketuksia. Mukana matkassa oli tietysti kaikki tärkeimmät, eli kohtuuttomasti ruokaa, sopivasti hyvää viiniä, uusimmat naistenlehdet ja parhaimman väriset kynsilakat.

Meidän suku on ollut melko liikkuvaista sakkia, enkä minäkään ole syvästi juurtunut mihinkään tietylle paikkakunnalle, vaikka lapsuudenkotini oli 17 vuotta yksi ja sama sympaattinen rintamamiestalo Uudellamaalla. Sen sijaan mökki, jonne ollaan reissattu lyhyiksi ja pitkiksi ajoiksi joka ikinen kesä, on valehtelematta paras paikka maailmassa. Kaikki rauhattomuus, stressi ja huoli vain katoaa, kun makoilee laiturin nokassa ja tuijottaa puoli tuntia kalanpoikasia ja liplattavia aaltoja tai ihailee iltahämärää hyvää valkkaria siemaillen. Miten jokin paikka voikin olla niin rakas että itkettää?

kommenttia: 2

On ilmoja pidellyt

On ilmoja pidellyt

lauantai 17. elokuuta 2013

Suomessa suunnilleen ainoa small talk -aihe on sää. Siis huono sää, koska eihän täällä hyvää olekaan, ja jos on, ei siitä ole mitään syytä puhua. Nyt rikon kuitenkin tabun, ja väitän, että hyvätkin ilmat tykkäävät meistä.

Eilen vietettiin kesän ensimmäisiä läksiäisiä (juhlakalun suunta on muuten Montréal, tykkään tykkään tykkään!), ja kun vajaa kuukausi sitten juhlapaikaksi täsmennettiin puisto, mietin perisuomalaiseen tapaan, että nyt kaivetaan kyllä verta nenästä. Samaa mietin myös alkuviikosta, päivää ennen läksiäisiä ja eilen aamulla, koska säät ovat olleet, no, tiedätte itsekin. Lopulta juhlapäivän sää näytti ja tuntui suoraan sanottuna törkeän hyvältä, kuten yllä näette.

Tyypillinen esimerkki suomalaisesta juhlasäästä. 22 ikävuoteeni mahtuu myös aika monet rippijuhlat, yo-juhlat, muutamat häät ja mitä näitä sukukarkeloita nyt on. Enkä muuten muista yhtä ainutta, joissa olisi ollut huono sää. Sääpessimistit sanokoon mitä sanovat.

Ps. Kiitos Roosa vielä erinomaisista karkeloista ja ihanaa Québeciä!

kommenttia: 0

Viimeinen pisara

Viimeinen pisara

keskiviikko 14. elokuuta 2013

Tunnustan heti alkuun: olen synnynnäinen kielipoliisi. Menetän säännöllisin väliajoin uskoni ihmiskuntaan ääliömäisten yhdyssanavirheiden takia, ja korvaan särähtää vieläkin, jos ruoka maistuu hyvälle tai taas alkoi satamaan.

Toisaalta kielellä leikkimällä saa yleensä iskevimmät läpät ja särmää kommunikointiin olkoonkin ettei kummastakaan ole täällä verbaalineroblogissa juurikaan esimerkkejä, joten kaikista pahimpia pilkunviilaajia en hyväksy sieluntovereikseni. Tiukkapipoiset kielinatsit pilaavat muilta kielenkäytön hauskuuden, eivätkä ymmärrä, että kieli muuttuu, vaihtelee ja sekoittuu jatkuvasti. Alussa mainittuihinkin esimerkkeihin korva lopulta tottuu, ja loppujen lopuksi, onhan se ehkä vähän kyseenalaista kertoa toiselle, että daiju, sä puhut omaa äidinkieltäsi väärin. Poikkeuksena ne ääliömäiset yhdyssanavirheet.

Pyrin siis suvaitsevaisuuteen myös kielenkäytössä. Ilmeisesti olen liian kaavoihini kangistunut ymmärtämään ihan kaikkia sosiaalisen median synnyttämiä kielinäytteitä - somekin kuulostaa jotenkin keinotekoiselta - mutta kyllä niihin tottuu ja usein niitä käyttää lopulta itsekin.

Mutta silti: yolo. Ei saamari nyt joku roti noiden typerien hashtagien(!) käyttöön! YOLO. You only live twicessä olisi sentään ollut jotain uutisarvoa. asdasdafasdafg.

Kuva täältä. Tuon saisi muun muassa julisteena, t-paitana, mukina tai magneettina. </3

kommenttia: 0

Vaihtoraportointi alkakoon Suomesta

Vaihtoraportointi alkakoon Suomesta

maanantai 12. elokuuta 2013

Reinin varrella Mainzissa pääsiäisenä. Kyllä minä tänne vielä pääsen!

Kesän (ja kesätöiden jesjesjes!) lähestyessä loppuaan musta on tullut tylsää juttuseuraa. Tarjoan keskusteluvalikoimaksi lähinnä työt eli ärsyttävät asiakkaat tai lähestyvän vaihdon, ja oikeasti mielessäni pyörii vain jälkimmäinen - ihan siksikin, että melkoista draamaa on ollut ilmassa. Antakaas kun kerron.

En ole vieläkään saanut virallista hyväksyntää Mainzin yliopistosta, ja heinäkuun lopulla sieltä tuli sähköposti suunnilleen seuraavalla sisällöllä: Jou hei, oot valinnut väärän pääaineen, tervemenoa lukemaan käännöstiedettä jonnekin neverheard pikkukaupunkiin 120 kilometriä Mainzista. Viikon selvittelyn ja koordinaattorien kanssa käytyjen paniikkipuhelujen jälkeen asia selvisi onneksi parhain päin, ja kuun vaihteessa ilakoin uudestaan samasta aiheesta kuin kolme kuukautta sitten: tiedän, missä vietän ensi vuoden, Mainzissa juhuu! Lisäbonuksena tiedän, etten joudu opiskelemaan käännöstiedettä, jota en ole käynyt Tampereellakaan kurssin kurssia.

Sitten odottelin vielä viikon tai pari ja aloin ärsyyntyä, kun mistään muualta ei ole kuulunut mitään, esimerkiksi opiskelijasäätiöstä, jonka kautta olen hakenut asuntoa. Olisihan se kiva tietää, vaikka sieltä ei kämppää heruisikaan. Laitoin sähköpostia ja sain onneksi pikaisen vastauksen: Jou hei, ei me olla mitään hakemusta saatu, laitatko uuden? Minä väsään samantien uuden sähköisen hakemuksen ja pistän sähköpostin perään. Tänään sain vastauksena kuulla, ettei sekään hakemus ole mennyt perille, vaikka kuinka klikkailin senden-nappia. Huomenna siis mars koululle etanapostiversiota täyttämään. Olisipa hauskaa kaiken tämän jälkeen saada vielä kieltävä vastaus ja joutua metsästämään asuntoa yksityiseltä. 

Jos muuten sähköpostien rustaaminen saksaksi on aiemmin jännittänyt, ei se tämän rumban jälkeen tunnu enää missään.

kommenttia: 4