Viimeinen pisara Mansessa
lauantai 21. syyskuuta 2013
Huutelin pari viikkoa sitten läksiäisten jälkeen, että ei kuulkaas tää lähtö tunnu missään, hasta la vista vaan. Eilen oli hieman eri ääni kellossa, kun käytiin viimeisillä lasillisilla opiskelukavereiden kanssa. En tiedä kumpi on pahempi näissä tilanteissa, se että vollottaisi vesiputouksena menemään kuten normaali ihminen, vai se syvä hämmennys, kun muiden alahuulet värisevät ja tipat ovat linssissä ja itse yrittää lohduttaa, että vuoden päästä sitten... Ja myöhemmin yksin bussissa yrittää säästää kanssamatkustajia viivästyneeltä suihkulähde-episodilta.
On lähtemisessäkin omat hyvät puolensa, muutkin kuin uusien kokemusten jännittäminen. Kylläpä sitä hyvästellessä huomaakin, kuinka paljon tärkeitä ihmisiä, asioita ja hetkiä jättää taakseen. Siisteintä tällä kertaa on kuitenkin, ettei täydy tyytyä olemaan vain kiitollinen kaikesta siitä, vaan melkein kaikki on kuitenkin viimeistään vuoden päästä jälleen edessä! Silkkaa win-win-settiä oikeastaan.
Verbalisoin tähän loppuun vielä erikseen: Kiitos kavereille, tutuille, satunnaisille hissikohtaamisille, ihanan huvittavien koirien ulkoiluttajille, lukijoille ja kaikille muille, jotka olette elämääni sulostuttaneet! Lyhyinkään kohtaaminen ei ole ollut turha.
Lähetä kommentti