Itsenäisyyspäivä Regensburgissa
sunnuntai 8. joulukuuta 2013![]() |
Perjantai-illan teema oli vaikea arvata |
Viikonloppu meni suomalaisissa tunnelmissa Baijerin puolella, kun juhlimme ulkotamperelaisten voimin itsenäisyyspäivää Regensburgissa. Tilaisuus oli päätetty hyödyntää leipomalla pientä kivaa akuuteimpaan koti-ikävään, ja lopulta ansaittiinkin hullujen suomalaisten maine askartelemalla köökissä karjalanpiirakoita, korvapuusteja, joulutorttuja ja porkkanakakkua viisi tuntia. Loppuvaiheessa pitkin keittiötä virtaavat uuninpellit alkoivat jo pyöriä silmissä, ja lopputuloksella olisi ruokkinut pienen armeijan, mutta oli kyllä vaivan arvoista! Sapuskojen tuhoamisesta huolehtivat kekkereihin niin ikään kutsutut emännän kämppikset sekä vaihtarikaverit.
Lauantaina oltiin toivuttu leipomisurakasta jo sen verran, että ehdimme kierrellä hieman kaupungillakin. Räntäsateesta huolimatta Regensburg teki vaikutuksen sympaattisuudellaan. Kyseessä on niitä harvoja sodasta ehjin nahoin säilyneitä saksalaisia kaupunkeja, ja silmänruokaa oli siihen malliin tarjolla. Kuitenkaan mesta ei ole Heidelbergin veroinen turistirysä, mikä säästi heti metrikaupalla allekirjoittaneen hermoja. Lisäksi emännän keskiajalta peräisin oleva opiskelija-asuntolakämppä vanhankaupungin ytimessä sekä diiliin kuuluvat ihanat kämppikset saivat meidät vihertymään vain vähän kateudesta.
Mitä tästä opimme? Lähtekää Regensburgiin heti kun pääsette! Niin minäkin aion tehdä!
Lähetä kommentti