Vielä ehtii
tiistai 31. joulukuuta 2013
Vuosi vaihtuu, mutta sitä ennen vielä parit joulukuulumiset kaiken kiusallakin. En nimittäin pyhinä ehtinyt nettiin juuri lainkaan, kun oli niin kiire ruokapöydän ääressä, konvehteja tuhotessa ja villasukkaa neuloessa - kyllä, käsityömotivaatio löytyi vihdoin, ensimmäistä kertaa puoleen vuoteen!
Kovin jouluisia maisemia ei tunnetusti ollut tarjolla, mutta viheröivään nurmikkoon ehti turtua Saksassakin. Iltahämärä kahdelta iltapäivällä sentään aiheutti pienen kulttuurishokin. Olinkin tuolla etelämmässä jo unohtanut, miksi olen perinteisesti vaipunut talvihorrokseen viimeistään marraskuussa.
Tänä vuonna ehdittiin sukuloimaankin. Kohokohta oli jälleennäkeminen syyskuussa saamani kaverin kanssa. Herra on kolmessa kuukaudessa kasvanut nelinkertaiseksi ja energiatasotkin tuntuivat tuplaantuneen. Oi koirat, voiko tuollaisen kanssa olla kovin pahalla tuulella?
Lähetä kommentti