Hyvä päivä!
perjantai 14. helmikuuta 2014
Keskiviikko oli kaveripäivä kaupungilla, aurinko paistoi pilvien välistä ja kevättä oli niin ilmassa kuin rinnassa. Otin kameran mukaan ja kerrankin myös käytin sitä, joten kuvamateriaaliakin on saatavilla.
Ihan ensiksi marssimme lemppariviinikauppaani Weinraumwohnungiin ostamaan tuliaispulloa Berliiniin. Olisin taas voinut ostaa sieltä kaiken. Sieltä siirryimme nälkäisinä japanilaiseen ravintolaan, josta ei saanutkaan sushia, mutta kaikkea muuta kyllä. Lähdimme ähkyssä ja kulinaristisesta elämyksestä onnellisina (mutta makeja on siitä huolimatta pakko saada pian).
Kipaisimme pikaisesti kahvipaahtimossa ja siirryimme sieltä shoppailemaan tyttöjen kesken. Onneksi en ollut meistä ainoa, jolta sovituskoppikisakunto uhkasi hiipua kaiken kesken, ja aika nopeasti pääsin toipumaan yhteen Mainzin suosikkikahviloistani. Edinburgissa opiskeleva kaveri ihmetteli, kuinka moiset hipsterikahvilat ovat Saksassa niin harvassa ja erityisen trendikkäitä, kuulemma Briteissä niitä on banaalisti joka kulmassa. Kuuntelin kateellisena enkä viitsinyt mainita Tampereen kuppilatilanteesta mitään.
Illalla käytiin vielä viimeistä kertaa koko konkkaronkalla syömässä paikallisessa panimoravintolassa ennen karkaamistani Berliiniin ja muutaman muun paluuta kotimaihinsa. Huippumukavaa oli, mutta ei siitä lihan ja rasvan määrästä sen enempää, perinteisestä saksalaisesta ruoasta kun oli kyse. Olen vieläkin ähkyssä.

Lähetä kommentti