Uuden ulottuvuuden kahvinryystäjäiset
sunnuntai 23. helmikuuta 2014Tarjolla oli 11 eri kahvilaatua, joita ryystettiin jäähtyneinä lusikasta ja makusteltiin menemään. Oikea ryystötekniikka kuin makunystyrätkin kaivannevat vielä melkoista treeniä ennen kuin meistä on arvaamaan paahtoaikoja saati alkuperämaita ("Musta nää maistuu kahvilta."), mutta kyllä sieltä muutama vivahde-ero löytyi ja pari kahvia maistui pikemminkin teeltä tai marjamehulta. Loppuun saatiin kuulla enemmän makustelluista laaduista ja syistä niiden eroihin. Maistelun jälkeen jäätiin vielä nauttimaan kupposet - dekantterista ja laseista.
Paikanpitäjä on amerikkalainen kahvinmaistelun maailmanmestari vuodelta 2012, ja intohimo aiheeseen näkyy niin kuppilan juomissa kuin rennossa ilmapiirissäkin. Olipa hän heti poseeraamassakin otettuani kameran esille, joskaan ei ehkä kaikkein katu-uskottavimmin. Eniten pidin hänen asenteestaan: kahvi on kahvia, pääasiassa on hyvä maku ja keittotavoilla, lämpötiloilla ja muilla kikkaileminen tulee vain siinä sivussa.
Jos eksytte Berliiniin, käykää ihmeessä paikan päällä. Kahvinmaistelu on keskiviikkoisin yhdeltä, ja jos vähempikin hifistely riittää, saa sieltä perinteisemminkin tarjottuja kahveja, teitä ja kaakaota sekä itsetehtyjä leipomuksia. Jos saisin päättää, olisin siellä itsekin just nyt.
Marienburgerstraße 49, Berlin
Lähetä kommentti