Sain viikonlopuksi vieraan Belgiasta. Lämpimät säät ja aurinko katosivat tietysti heti herran saavuttua Saksan rajan yli, mutta emme antaneet sen haitata. Vaikka allekirjoittanut ei kaikista luontevin turistiopas olekaan ("Hei näillä kulmilla en oo koskaan ollutkaan!"), oli kaupunkia silti mukava näyttää etenkin näin keväällä, kun taas viime kokemus oli kolealta ja harmaalta marraskuulta. Eksyttiin jopa Gutenberg-museoon kirjapainon historiaa kertaamaan, vaikka keskittymiskykyni kyseisissä sivistyslaitoksissa laskee tavanomaisesti viisivuotiaan tasolle.

Ruoka ei loppunut kesken tältäkään viikonlopulta. Lauantai-iltana keittiössä karkasi mopo vähän käsistä, ja kahden hengen tapaksista riitti lopulta kämppiksille ja kavereillekin. Sunnuntaina kaupungin suosituin jäätelöpuoti avasi ovensa, mitä mainzilaiset juhlistivat kunnioitettavan jonon lisäksi pienimuotoisella puistojuhlalla ilmapalloineen ja jazzbändeineen. Kojun itsetehtyjen jäätelöiden suosiota en yhtään ihmettele, ja perinteisten mansikan ja suklaan lisäksi kurpitsansiemenöljyjätski vei kielen mennessään.


Oli kyllä muikeat pari päivää, ja tuliaisina saatujen belgialaisten konvehtien - kevyesti parasta suklaata mitä olen eläissäni syönyt - lisäksi parhautta oli yhteiset Tampere-jutut ja yksimielisyys suomalaisen opiskelijaelämän ylivoimaisuudesta. Veikkaan tosin jättäväni jatkossa vauhdikkaimmat opiskelijabileet Suomessa nuoremmille, sillä rauhallisesta menosta huolimatta toivuin tästäkin viikonlopusta koko sunnuntai-illan vältellen ihmiskontakteja ja koomaten HIMYM:in parissa.

***
I received a guest from Belgium over the weekend. The visit involved me being a poor tourist guide (So many places I've never seen before!), going to a museum with the attention span of a five-year-old and cooking so much tapas you could've fed the whole neigbourhood. On Sunday the locals celebrated the reopening of their favourite ice cream shop with a sense of occasion in the air, and no wonder: the ice cream was good. The Belgian chocolate, shared nostalgy about Tampere and having a friend driving all the way from Belgium for a short visit definitely made my weekend.

2 kommenttia

  1. HIMYM! Jes! Ootellessamme viimeisen kauden ilmestymistä Netflixiin (vai onkse jo tullut, onko?!) ollaan nyt katottu The Officea (U.S.). Siinä on ehkä televisiohistorian suloisin työpaikkaromanssi. Suosittelen, jos et oo katsonut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saksassahan ei Netflixiä vielä oo (kuten ei myöskään puoliakaan Youtube-videoista, koska paikallinen tekijänoikeusjärjestö...), joten en valitettavasti osaa sanoa. Pidän Officen mielessä, kiitti vinkistä! :)

      Poista

Someikonit © JH / Koodikielellä.blogspot.fi. Sisällön tarjoaa Blogger.

Instagram