Täälläpäin maailmaa ei järviä ole nimeksikään, ja merta minä en sisämaalaisena osaa edes kaivata. Korvikkeena täällä on sentään joet - itse asiassa en keksi tähän hätään yhtä ainutta mainittavan kokoista keskieurooppalaista kaupunkia, josta ei jokin puro läpi virtaisi. Rheinistä mainzilaisetkin osaavat nauttia, ja yhtään siedettävällä säällä ranta on täynnä ties mitä sunnuntailenkkeilijöitä, kirpputoria ja viinimarkkinoita. 

Päädyin viikonloppuna puolivahingossa pariinkin otteeseen rantabulevardia pitkin haahuilemaan ja kerran taas tullisataman reunalle nauttimaan viimeisistä päivänsäteista. Siinä tuijoteltiin liplattavia laineita ja taivaanrannan mukaan värjäytyvää vedenpintaa ja puhuttiin syvällisiä. Alussa vähän kummastelin paikallisten intoa suunnata aina Rheinille; jokihan se siinä virtaa, entä sitten? Sittemmin olen oppinut arvostamaan lähes samalla hartaudella, ja etenkin iltaisin en keksi kauniimpaa saati terapeuttisempaa paikkaa koko kaupungista. On sekin pala luontoa, jota tuijotellessa sielu lepää. Ulkosuomalaiselle laineet aiheuttavat myös lievää koti-ikävää kesäisiä järviä ajatellessa. Pala Fazerin sinistä vielä, ja valkosiniset hetket olisivat melkein täydellisiä.


I've learnt to really appreciate rivers here. The Mainzers seem to love their Rhine and spend often sunny days on the riverside. I prefer the twilight. Watching the sunset on the Rhine reminds me of the lakes in Finland and makes me a bit homesick.

Kiitokset Jennille alemmasta kuvasta.

Lähetä kommentti

Someikonit © JH / Koodikielellä.blogspot.fi. Sisällön tarjoaa Blogger.

Instagram