Epäonnisesta Pariisin-matkasta ei turhia ehtinyt toipua, kun lähdin jo keskiviikkona kaveriporukalla uuteen reissuun - minnekäs muuallekaan kuin Berliiniin. Visiitti oli yhteensä neljäs, mikä lienee jo ihan kunnioitettava saavutus, kun ottaa huomioon, että elämäni ensimmäistä kertaa kävin pääkaupungissa puoli vuotta sitten. Päätinkin teeskennellä tuntevani kaupunkia ja kasata tänne vinkkilistaa hyvistä jutuista, niin itselle muistoiksi kuin tuurilla listaa lukevalle Berliini-ummikollekin. 

Suurimman osan alla mainituista olen löytänyt Berliinin-emäntäni opastuksella tai vähintään seurassa, kiitokset sinne! Huomattavasti enemmän tietoutta löytyykin Jennin blogista sekä kaupungista jo karanneelta Julialta.


Boxhagener Platz ja ympäristö. Friedrichshainissa, tuossa yhdessä lukuisista Berliinin hipsterikeskittymistä, on tullut seikkailtua eniten. Boxin symppiksia kahviloita, baareja ja putiikkeja mahtuu kolmetoista tusinaan, ja aukiolla on lauantaisin markkinat. Reissaajalle suositellaan aina myös jokasunnuntaista kirpparia, mutta sinne en ikävä kyllä ole vielä koskaan päätynyt. Täältä löytyy muun muassa 16 eri sorttia macaroneja sekä Burgeramt, josta saa jumalaisen hyviä hampurilaisia. Kuulin hiljattain huhua, että ryöjäkkeet ovat menneet jälkimmäisessä paikassa nostamaan hintoja naurettavan halvasta normaalille tasolle, mutta luulisin että purilaiset maistuvat pahimman nälän yllättäessä joka tapauksessa. Mainzer Straßella on myös iki-ihana pieni elokuvateatteri Ladenkino aulabaareineen. Elokuvat hurisevat filminauhalta ja seinillä mainostetaan jokalauantaista Suomalaista Perjantaita leffoineen ja pirskeineen.

Warschauer Straßen maisemia
Warschauer Straße. Raiteiden päältä kulkeva silta vie S- ja U-Bahn-asemille, ja taitaa olla monelle melkoinen viha-rakkaussuhde, kuten Juliakin aihetta selventää. Parin viinilasin jälkeen iltahämärässä ja yöaikaan siinä on jotain mystistä vetovoimaa, joka tekee rumista maisemista kauniita ja saa ihmisen tuijottelemaan silmät suurina ympärilleen.

Kreuzberg. Alternativebaaria ja -kahvilaa taas vaikka millä mitalla. Mukavaa seutua, jossa pyörisin mieluusti enemmänkin. Schlesisches Tor -pysäkin lähellä käytiin erinomaisessa vietnamilaisessa syömässä, ja tästä kapunginosasta löytyy myös alla mainittu kebab-mesta.

Mustafa's Gemüse Kebab.  Berliini lienee Döner Kebabin mekka, ja Mehringdammin U-Bahn-pysäkiltä löytyy yksi kaupungin suosituimpia mestoja. Ekalla reissulla majoituttiin hostellissa, jonka sisäänkäynti oli juuri kojun edessä. Kymmentä metriä lyhyempää jonoa en havainnut kertaakaan putiikin ollessa auki, mutta jonottaminen kyllä palkitaan. Parempaa döneriä ei ainakaan allekirjoittanut ole eläissään syönyt.


Prenzlauer Bergin hipsterikulmat. Täältä löytyy myös putiikkia, baaria ja kahvilaa joka lähtöön. Ring-Bahnilla Schönhauser Alleelle mentäessä unohdun aina ihailemaan kaupunkimaisemaa. Täältä löytyy myös lempparini Café CK ja onpa siellä kokeiltu myös venäläistä ruokaa ja yksi mekkokin lähti eräällä kerralla mukaan. 

Neukölln. Jos haluaa pakoon saksalaisia, Neukölln on oikea paikka: lähes puolella kaupunginosan asukkaista on maahanmuuttajataustaa, mikä näkyy selkeästi katukuvassa. Fhainin ja Kreuzbergin tyylistä hipsterikahvilaa ja -baaria on levittäynyt pohjoiseen Kreuzbergin rajalle.

Aallon kylppärikerrostalo
Hansaviertel. Lännessä Tiergartenin kupeessa on pieni asuinalue, jonka viisikymmentäluvun rakennukset ovat arkkitehtuurin suuret herrat suunnitelleet - jopa Suomen iki-ihana Alvar Aalto. Grand Old Manin kerrostalon laatoituksesta tuli tosin ensin kylppäri mieleen, mutta kyllä talo ihan aikansa tuotteelta näytti. Alue on lähiömäinen, vehreä ja rauhallinen, ja hetken aikaa tuntui kuin koto-Suomessa olisi ollut. Jos sitä joskus Berliiniin päätyisi, en nyt sinällään valittaisi, jos koti löytyisi tuolta.

Frankfurter Tor
Stasin päämaja
Frankfurter Alleen betonibrutalismi. Päältä kolmen kilometrin mittaisen tien varrella kohoaa sosialistisen arkktiehtuurin mukaisia betonihirvityksiä, hervoton Frankfurter Tor ja jäätävistä jäätävin Stasin päämaja. Rakennuksissa on älyttömässä kokoluokassaan ja kaikessa rumuudessaan jotain todella sympaattista.

Retropena-valokuva-automaatit. Kaupungin itäpuolelta analogisia automaatteja löytyy vähän joka puolelta, ja hyvät muistokuvat niistä saakin.


Tempelhof. Vanha käytöstä poistettu lentokenttä toimii nykyään vapaana hengailumestana. Nurmikkokentät ovat täynnä grillaavia piknikseurueita, kiitorataa pitkin voi pyöräillä ja kuvitella olevansa lentokone, ja kotikutoisen dj:n bassojytke raikaa. 

Kirpparit. Mauerpark ja yllämainittu Boxin kirpputori ovat kaiketi jo käsitteitä, mutta kojuihin törmää tahtomattaan joka puolella muutenkin. Kaupiteltavaa on joka lähtöön, ja ilman itsehillintää olisin kotiuttanut jo ties kuinka monet kahvikupit ja kristallilasit.


U1 ja U2. Metrolinjat kulkevat idästä länteen pitkän matkaa maan päällä ja tarjoilevat silmänruokaa kaupunkimaisemoillaan. Myös Alexanderplatzin ja Friedrichstraßen välinen S-Bahn-matka kannattaa viettää tiiviisti ikkunassa kiinni.

***
Some favourites in Berlin.

5 kommenttia

  1. Hihii, lista jee! Tuttuja paikkoja. ;) Propsit betonibrutalismista, täällä sitä taas tänäänkin lenkkeiltiin ja ihasteltiin kauniita maisemia. Nyt oon kyllä iloinen, ettei Tumblr näytä kävijämääriä, ne olis varmaan jossain yli kymmenessä tai ehkä jopa viidessätoista, ja sekös ahdistais. :O Täytyy alkaa munkin nyt aktiivisesti pohtimaan omaa listaani. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oisin kyllä luullut, että kaikki noi olisi sulle aivan uusia ollut. Oon niin onnellinen, että sain listan istutettua sunkin päähän, lopputuotosta odotellessa. Kymmenellä tai viidellätoista tarkoittanet varmaan kaikkia niitä kertoja yhteensä, kun joku tätä säälistä lukee? :D

      Poista
  2. Lähinnä tarkoitin, että sun blogis lukuisista lukijoista ehkä joku 30% klikkais tota linkkiä ja eksyis munkin sivuille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mää meinasinkin, että tolla lukijamäärällä puhutaan varmaan noin 100 prosentista. ;)

      Poista
    2. No sen toki arvasin, noin vaatimaton kun olet.

      Poista

Someikonit © JH / Koodikielellä.blogspot.fi. Sisällön tarjoaa Blogger.

Etsitkö jotain?

Instagram