Jotta reissuväsy ei vahingossakaan pääsisi korjaantumaan, vietin taas viikonlopun tien päällä. Vuoden lupailujen jälkeen sain vihdoin tehtyä pikaisen täsmäiskun Belgiaan. Viikonloppu oli tietenkin aivan liian lyhyt aika yhtään mihinkään, mutta oli se silti parempi kuin ei mitään, ja tulipahan sentään nähtyä vilaus Brysselistä, Bruggesta ja parista pienestä kyläsestä.

Mielikuvani Belgiasta olivat melko hämmentyneitä, eikä reissu varsinaisesti niitä kirkastanut. Tuntemukseni rajoittuu pelkästään flaamilaisten tuttujeni kertomuksiin, ja niistä ei kyllä mikään lintukoto välity. Parin tyypin otoksella Belgia ei todellakaan ole mikään isänmaallisen ylpeyden aihe, vaan epätoimiva poliittinen yhteenliimautuma, jossa hallituksen muodostaminen kestää oletusarvoisesti vajaan vuoden, sää on kamala, julkinen liikenne on vitsi, 40 kilometrin työmatkat voivat hyvinkin kestää kaksi ja puoli tuntia ja kaduilla on ihan turha liikkua yksin pimeällä. Olen päätellyt, että belgialaiset ovat kotimaassaan vähän samanlaisia kuin suomalaiset Suomessa: kaikki on huonosti, ihmiset töykeitä ja sääkin on aina väärä. Siinä missä suomalaiset kuitenkin muuttuvat ulkomailla patrioottisimmaksi kansaksi mitä kuunaan on nähty, belgialaiset, no, eivät.


Oma näkemykseni paikasta ei viikonlopussa miksikään selkeytynyt, mutta enpä tosiaan juuri ehtinyt maahan tutustuakaan. Brysselissä vyöryttiin katsomaan pakolliset turistikohteet muun kameralauman mukana. Kaupunkikuva oli melko jännittävä sekamelska vanhoja pieniä tiilitaloja, pompöösejä kaupungintaloja ja ultramoderneja lasilieriöitä. Viettäisin mielelläni pari päivää siellä eri kaupunginosissa pyörien - mieluiten tosin niissä vähemmän hinnakkaissa kuin ydinkeskustassa. Ennen paluumatkaani pakoiltiin vielä sadetta taidemuseokompleksissa, ja yllätin itseni käyttäytymällä koko visiitin ajan lähes aikuismaisesti. Magritte-museossa oli paikoitellen jopa oikeastikin mielenkiintoisia teoksia.


Lauantaina ajettiin Bruggeen, tuohon Belgian turistimekkaan. Keskiaikainen kaupunki kanaaleineen oli nätti kuin mikä ja ehdottomasti turistihinnoissa. Sekä Bruggessa että Brysselissä kävi myös nopeasti selville, mistä maa tunnetaan. Joka toisessa putiikissa myytiin suklaata (joka kyllä ansaitsee kaiken huomion), belgialaisia vohveleita maistoin kumpaakin tyyliä (brysseliläiset on niitä isoja ja ilmavia, liègeläiset puolet pienempiä ja neljä kertaa tuhdimpia) ja sitten on vielä kaikki se olut. Saksa ei ole mitään verrattuna tuohon hassuun pieneen maahan, jossa oluita on triljoonaa eri sorttia, jokaiselle eri oluelle (siis ei vain tyypille tai merkille) on oma lasinsa ja baarissa hinnasta saa puolet pois, jos käy niin älyttömän nolosti, että kaikki ne just oikeat on pesussa. Toinen kummallisuus on ruokakulttuuri. Olen jo aiemmin törmännyt belgialaisten kieroutuneeseen tapaan yhdistää makea ja suolainen joka tilanteessa. Tonnikalaa majoneesin ja tölkkipersikoiden kanssa, melonia ja kinkkua, jänistä ja luumua, suklaakastiketta lihan kanssa, olutta kaikessa. Ranskalaisia belgialaisia perunoita joka puolella. Miten belgialaisten verisuoniraukat eivät ole jo kaikki tukossa, on jäänyt hämärän peittoon.

Mitä tässä nyt loppupäätelmäksi sanoisi. Kummallinen maa, mutta ihmiset ovat hauskoja ja kulttuuriperintöä riittää joka suuntaan. Mainitsinko jo suklaan?


I was in Belgium for the weekend. The weather wasn't too great and one weekend wasn't obviously enough to see that much but it was a nice visit nevertheless. From all that I had heard from my flemish friends I didn't really know what to expect from the country except for horrific traffic, indescribable passion for beer and an extremely peculiar tendency to combine savoury and sweet in every possible and impossible food. The visit didn't really clear anything but at least i got to see bits of Brussels, Bruges and some smaller towns. I might have to get back at some point to figure out the small and curious country. All that Belgian chocolate wouldn't hurt either.

Lähetä kommentti

Someikonit © JH / Koodikielellä.blogspot.fi. Sisällön tarjoaa Blogger.

Instagram