Painavia ajatuksia Atlantin rannalla

Painavia ajatuksia Atlantin rannalla

keskiviikko 2. heinäkuuta 2014

Turisin jo aiemmin joista ja järvistä, mutta Belgian rannikko ansaitsee vielä oman postauksensa. Ehdittiin nimittäin viikonloppuna vielä De Haaniin Atlantin äärelle hiekalla tallustamaan. Olen minä merta nähnyt ennenkin, myös ehtaa valtamerta, mutta tässä oli sitä jotain. Meri-ilma oli suolaa täynnä, ruohodyynit kauempana näyttivät hassuilta ja pilvisen päivän viileä valo oli ihana. Parasta oli se aaltojen pauhu. Rauhallisuus olisi varmasti ollut tipotiessään, jos aurinko olisi pilvien takaa näyttänyt ja houkutellut rantaleijonat esiin, mutta onneksi nyt ei ryysiksestä ollut tietoakaan. Mielessä oli elävästi Coco avant Chanel -leffan Normandia-inspiraatio.

Siinä hiekalla tallustellessa pääsi vähän lapsettamaan - märkä hiekka löllyy tampatessa todella kummallisesti, ja rannalle ajautunut meduusa oli limaisen näköinen - mutta parit ajankohtaisemmatkin pohdinnat ehti päässä pyöriä. Kuten viime aikoina on ollut tapana, suurin osa taisi koskea kotiinpaluuta. Ihana meri, mutta Tampereen järviä on hankala voittaa.

Olen viime aikoina kypsynyt aika hyvin ajatukseen kotiinpaluusta. Suomen kesä se ideaali versio siis, ei nykyinen inhorealistinen takatalvi on mun mielessä aina se paras, ja vaikka se oikeassa elämässä kuluukin aina töissä, niin eipä tämä saksalainen heinäkuun loppuun jatkuva kesälukukausikaan mistään kotoisin ole. Lisäksi tämä epämääräinen limbo alkaa kyllästyttää. 10 kuukauteen mahtuu seikkailuja, kokemuksia ja ikävä kyllä ihan opiskeluakin, mutta tässä vaiheessa olisin jo valmis palaamaan Suomeen jatkamaan oikeaa elämääni, edistämään oikeita opintojani ja tekemään niitä asioita, joita oikeasti teen. Viime kuukaudet täällä ovat menneet vähän haahuilun puolelle, kun selkeitä suuntaviivoja ei ennen elokuuta oikein ole, eikä millään ole niin justiinsa väliä. Kuitenkin samalla olen ollut täällä jo niin kauan, etten oikein tiedä, mitä Suomelta odottaa.

Tässä on vallinnut myös epämääräinen tunne, etten ole täällä kasvanut mitenkään aivan liikoja ihmisenä. Lukiovaihto toisella mantereella antoi siihen malliin kokemusta väliaikaisesta asumisesta ulkomailla, ettei niiltä osin taida enää missään tulla niin suuria ahaa-elämyksiä, varsinkaan kun Saksa nyt oli jo entuudestaan tuttu juttu. Suurimmat valaistumisenaiheet liittyvät paradoksaalisesti lähinnä opintoihin, sillä vaikka olenkin saanut täällä heittää aiemmilla kristallinkirkkailla tulevaisuudensuunnitelmilla vesilintua ja tulevat opinnot ovat vielä pieni kysymysmerkki, olen silti täällä randomkursseilla istuessa älynnyt paljon enemmän, mitä haluan ja etenkin mitä en halua tehdä, kuin Suomessa opintoputkessa olisin ehtinyt. Iso juttu sekin, mutta olin kai odottanut jotain galakseja räjäyttävää valaistumista, kuten silloin 18-vuotiaana Québecissä. 

Realistisesti ajatellen näitä juttuja näkee kai paremmin retroperspektiivistä Suomessa. En myöskään sano, etteikö vaihto edelleen tuntuisi huippujutulta tai Saksa ihanalta maalta. Nyt vain alkaa hiljalleen tuntua siltä, että kohta ois jo aika palata kotiin.

On Saturday there was the Belgian coast and a head full of thoughts about being away and going back.