Jos nyt vielä ihan pienet ikäväitkut

Jos nyt vielä ihan pienet ikäväitkut

sunnuntai 31. elokuuta 2014

Elokuu Suomessa on mennyt pikavauhtia. Koulu alkaa huomenna, minkä toki teoriassa tiesin, mutta havainto tuli silti tänään kuin puskista. En ole muistanut edes käydä rituaalikoulutavaraostoksilla. Vuoden tauon jälkeisen alkushokin hoitoon tulisivat uudet lohtukynät ja -kansiot tarpeeseen.

Polla on tuoreella ex-vaihtarilla hieman sekaisin näistä maista ja kodeista. Oloa ei lainkaan helpottanut viime viikonlopun piipahdus Saksan kotikulmilla, kun kävimme juhlimassa suvun uusinta tulokasta. Hyväntuulisesti jokeltava siskonpoika oli tietysti paras leikkikaveri, mutta sekään ei riittänyt harhautukseksi nostalgiapommista. Sentimentaalinen on viimeisiä adjektiiveja, jolla itseäni kuvailisin, mutta silti vietin koko viikonlopun pala kurkussa, kun pyörin niissä samoissa maisemissa, joille olin jo kaksi viikkoa aiemmin heittänyt hyvästit. Ilmassa oli jopa hitusen samaa syksyn tuntua kuin vuosi sitten vaihdon alkuhuumassa. Tampereella ehti olla jo hyvä fiilis, mutta kamala kaipuu iski nyt armotta, eikä vain Saksaan yleensäkin. Eniten ikävä tulee siskon perheen luona piipahtamista laiskana sunnuntaina, ex tempore koulun jälkeen ja ylipäätään ihan milloin vain. Lentokentälle lähtiessäni sanoinkin heipat rehellisesti kyyneleitä nieleskellen.

Nostalgianyyhkytys on sentään hiljalleen laantunut ensin mökillä ja nyt kotona. Eilen kävin elämäni ekoissa Venetsialaisissa, ja iltahämärässä Ratinan suvantoa katsellessani tuumasin jo, ettei elo Tampereellakaan kovin huonolta maistu. Kotiutumista auttanee myös haahuilun loppuminen, kun arki vihdoin koittaa. Pitkittynyt kaukokaipuu on onneksi vieras käsite pragmaattiselle sielulleni.

***

I visited Mainz and Darmstadt again last weekend. It almost made even the very non-sentimental me cry to see all the places that I had already said good bye to.

kommenttia: 0

Pusikkosumpit

Pusikkosumpit

keskiviikko 20. elokuuta 2014

Keitin tässä eräänä kauniina iltana hetken mielijohteesta kahvit termariin, tein voileivän ja nappasin vielä palan rääppiäiskakkua laukkuun kameran kaveriksi ja marssin pusikkoon. Kauaa ei tarvinnut kävellä, ja tutuista lenkkimaisemista löytyi samantien mukava kalliopaikkakin eväshetkelle. Siellä kuusen suojassa heiluttelin varpaita ja join kahvia, joka maistui paljon kaiken vihreyden keskeltä paljon paremmalta kuin ruokapöydän ääressä. Äänimaiseman liepeillä oli havaittavissa liikennettä, räpiköiviä lapsia ja puuskuttavia lenkkeilijöitä, mutta päällimmäisenä oli kaikesta huolimatta rauha.

Päätin samalla marssittavani myös kaikki potentiaaliset kansainväliset vieraat ensi töikseni metsikköön. Onhan se nyt aika hienoa, että kilometrin päässä kotiovelta pääsee jo lenkkipoluille järventapaisen ympäri metsämaisemiin siinä, missä Saksassa näin ensimmäisen järvityylisen lutakon 9 kuukauden jälkeen oleskelun jälkeen Freiburgissa. Rhein menettelee, mutta voi Suomi ja luonto!

I drank my coffee in the woods the other day, simply because I felt like it. Being able to march to the nearest forest at the lake just like that is something I missed terribly in Germany. The coffee tasted much better there than at my kitchen table and the soundscape was oh so peaceful.

kommenttia: 0

KOTONA!

KOTONA!

sunnuntai 17. elokuuta 2014

Paluu Tampereelle uhkasi alkaa vähän nihkein tunnelmin. Pari päivää banaanilaatikoissa uiden harvemmin ylentää kenenkään mieltä, ja tunkkaista pyykkiä riitti varastovuoden jälkeen valehtelematta viitisentoista koneellista - mistä näitä kodintekstiilejä oikein sikiää? Toinen muuttopuuhissa mielessä käynyt kysymys oli, kuinka paljon astioita yksinelävä opiskelija voi perustellusti omistaa. Kaikesta huolimatta tavarat on nyt purettu ja asunto kutakuinkin järjestyksessä. Toisin sanoen, olen KOTONA.

Muuttolaatikoiden keskellä oli hetkiä, jolloin katselin astioitani, joita olin vaihdossa niin kipeästi kaivannut - muistan erään illan Prahassa, kun Jennin kanssa avauduttiin astiaikävästämme. Sanokaa hölmöiksi, mutta Teemoja, Bottnia ja Marimekon Oivia muistellessa ei itku ollut kaukana. Nyt en kuitenkaan tuntenut mitään: Jaa, on siinä paljon lautasia ja laseja hyllyllä. Mein Gott, hyvä etten samantien pirauttanut YTHS:lle mitä pahalaatuisimmasta vaihtodepressio-oireilusta. Onneksi hätään löytyi nopeasti apua, kun ystävä ilmestyi perjantaina kapsäkkeineen ovelle. Johan astiarakkauskin löytyi uudestaan, kun viikonloppuaamut alkoivat kauniisti katetulla aamiaispöydällä neilikoineen, Siirtolapuutarha-kupillista tummapaahtoista kahvia unohtamatta. Pyöreitä vuosia täyttäneen ystävyyden kunniaksi leivottiin ei-niin-punainen red velvet -kakku, ja kilisteltiin lasillisilla kuivaa skumppaa. Juhla arjen keskellä selkeästi toimii, sillä koti tuntuu taas kodilta.

Finally back in Tampere! The flat starts to feel like home again, especially after this weekend. There's no better way to fall in love with your tableware again than putting it into good use, such as breakfast on the balcony, red brown velvet cake for anniversary and a glass of dry sparkling wine shared with an old friend.

kommenttia: 6

Eksistentiaalikriiseilyä Pohjolassa

Eksistentiaalikriiseilyä Pohjolassa

lauantai 9. elokuuta 2014

Finland, Finland, Finland

The country I want to be

Erinomaista lyriikkaa Monthy Pythonilta! Puoli viikkoa Suomessa on mennyt rennosti maalaismaisemia kuvaten ja raikasta Suomi-ilmaa hengitellen. Olihan kaipuu kotimaahan poltellut jo viimeiset kuukaudet aika akuutisti.

Ja sitten kuitenkin aika nopeasti täällä heräsi kysymys, että tässäkö tämä nyt oli. Vajaan vuoden ulkomaanoleskelun ja viime viikkojen kotimaanikävän jälkeen en sitten kuitenkaan muuttunut ihmisenä lennon aikana Frankfurtista Helsinkiin tippaakaan, vaan astelin ihan samoine ajatuksineni Suomen maankamaralle. Kärsimättömyys meinasi aluksi yltyä känkkäränkäksi, kun olen huiman viikon täällä tuuliajolla ennen kuin pääsen muuttamaan takaisin omaan kämppään - ei sitten tullut heti mieleen, että perhettä ja kavereita on joka tapauksessa kiva nähdä, oli sitä maantieteellistä tukikohtaa tai ei.

Olen huono kestämään epävarmuutta, ja nyt ennen Tampereelle kotiutumista ja koulurutiineja tuntuu, että olen ihan yhtä epämääräisessä välitilassa kuin vaihdon loppupuolellakin. Tiedän kyllä, että kaikki normalisoituu koulun alkaessa nopeammin kuin ehdin kissaa sanoa, mutta nyt on selkeästi liikaa aikaa ajatella ja empiä, mitä tulevaisuudella muka on tarjolla. Hetkittäin osaan jo kuitenkin syleilläkin epätietoisuutta: sehän vain tarkoittaa, että elämässä on vaihtoehtoja. Pieni kriittinen katsaus tavoitteisiinsa lienee silloin tällöin ihan paikallaan, ja joskus erehdyn jopa pitämään sitä tunnetta vapauttavana! Sitten kun vielä ehdin rauhoittua nauttimaan hetkistä jatkuvan hoppuilun sijaan, saattaa tästä tulla vielä oikeinkin mainio elokuu.

And here I am, back in my wonderful home country with  lovely fresh air and nature everywhere. And yet I managed to develop somewhat of an existential crisis. What now? Has anything really changed? Although I'm very bad at dealing with uncertainties in life by nature, I've obviously grasped something since every now and then I don't find it that bad. After all, being uncertain usually means you have options. That can in fact be quite a releaving revelation.

kommenttia: 0

Ensi kertaan!

Ensi kertaan!

maanantai 4. elokuuta 2014

Kaikki loppuu aikanaan, ympyrä sulkeutuu, ovia sulkeutuu, aukeaa ja mitä näitä nyt on. Viimeiset hetket Mainzissa ovat käsillä. Laukut on pakattu ja huone lattian luuttuamista vaille luovutuskunnossa. Viimeinen yö koittaa siskon tutuksi käyneellä sohvalla, ja huomenna tähän aikaan istun jo koneessa nokka kohti kotimaata. 

Joitain asioita ei jää ikävä. Paikallinen byrokratiaviidakko meinasi viimeisinä viikkoina viedä järjen, asuntolan Hausmeistereiden tärkeimpänä työkriteerinä tuntuu olevan töykeys enkä ole vieläkään päässyt yli saksalaisten pakkomielteestä sisustaa kaikki mahdollinen kirotulla kermankeltaisella (yhdistettynä esimerkiksi kirkkaanvihreään, kuten meidän kämpillä. MIKSI?). Rehellisyyden nimissä vikaa miinusta joutui kuitenkin jo tovin miettiä, ja niin monta hyvää juttua tästä vuodesta jää, etten yritä edes listata niitä. Saksa on ihana maa, ja on kovin lohdullista, ettei näille seutukunnille ja useille tyypeille tarvitse heittää lopullisia hyvästejä. Itse asiassa seuraavan kerran olen täällä takaisin niin pian että naurattaa, ja mikäli raha ja aika vain riittävät, on käyntikutsuja kertynyt Euroopan-kierrokseksi asti. Kuinka paljon helpompaa onkaan lähteä, kun tietää voivansa aina tulla takaisin!

Mutta on se silti myönnettävä: just nyt on ihana palata Suomeen.

Today is my last day in Mainz. Everything is packed and waiting to be dragged to the railway station. I'm going to miss so many things here that I don't even know where to begin but right now it's time to go back home. 

Ps. Eka kuva ei ole Mainzia nähnytkään, se on Rheinin varrelta Rüdesheimista 

kommenttia: 2