Joku halaa aina
lauantai 27. syyskuuta 2014
Tulevaisuuskriisi ei ole ottanut helpottuakseen sitten viime raportoimasta, päinvastoin. Kaiken panikoimisen keskellä onkin ollut elintärkeää saada huomio silloin tällöin harhautettua päivän polttavista kysymyksistä ihan muihin juttuihin. Suurkiitokset kuuluu naapuriin muuttaneelle kaverille, jonka kanssa on vietetty jo useampi hetki teen ja LP-levyjen parissa ja hajottu maailmalle. Hyvää settiä on ollut myös melko ex tempore -matka Lahteen ja kalenteriin vakiintuneet lounastreffit opiskelukavereiden kanssa.
Kaikista suurimmat propsit kuuluu uudelle harrastukselle. Aloitin pari viikkoa sitten brasilialaisen jujutsun peruskurssin, ja ainakin tähän mennessä on ollut huippuhauskaa. Parhaimmillaan neljä kertaa viikossa voi unohtaa stressin ja mennä halailemaan kanssatreenaajia. Ilolla olen huomannut, että yhden käden sormilla laskettavista painikokemuksistani on sentään jotain pieniä neuronikytköksiä päässä vielä jäljellä, ja pitkästä aikaa liikkuminen tuntuu muutenkin mielekkäältä eikä vain pakolliselta kunnon ylläpitämiseltä. Bussissa matkalla treeneihin ehtii edistää kandilukemistoa, ja salille vievä käytävä on jotain niin jäätävän hienoa, että sehän piti ikuistaa myös Instagramiin. Saa nähdä, mitä tästä harrastuksesta tulee vai tuleeko mitään, mutta nyt olen siitä kyllä niin täpinöissäni, etten malta housuissani pysyä.
Lähetä kommentti