Opiskelijan klassikkokriisit, osa 1

Opiskelijan klassikkokriisit, osa 1

maanantai 22. syyskuuta 2014

Vaihdossa meni tulevaisuudensuunnitelmat vähän uusiksi, kun tajusin etten haluakaan noudattaa plan a:ta. Tai siis eihän ne mitään uusiksi menneet, sillä mitään uutta konkreettista ei tullut tilalle. Niinpä nyt ollaan heiluteltu jalkoja vähän tyhjän päällä, pilattu päivä keskustelemalla kandiohjaajan kanssa tulevaisuudensuunnitelmista, ärsyynnytty, rauhoituttu, ahdistuttu ja yritetty hyväksyä, ettei aina kaikkea voi aina tietää etukäteen. Joskus tekisi mieli opiskella varmuuden vuoksi kaikki mahdolliset sivuaineiksi kelpaavat kokonaisuudet ja joskus on taas pallo hukassa pelkän pääaineenkin kanssa ilman konkreettista horisontissa siintävää tavoitetta. Kuten ehkä huomaakin, en ole mikään luonnonlahjakkuus epävarmuuden sietämisessä – maailma kaatuu, kun en tiedä, mitä teen kolmen vuoden päästä.

Hyperventiloinnin lomassa yritän kovasti huomauttaa itselleni, että eiköhän tässä vuosien varrella jotain inspiroivaa ajelehdi nenän eteen, kunhan pitää vaihtoehdot auki. Ja niitähän tässä toisaalta riittää, kerrankin kun ei voi tarvitse sulkea mitään ovia! Tänään eksyin huvikseni selailemaan harjoittelupaikkoja ulkomailla, ja jänniä juttuja sieltä muutama löytyi, pari oman alan puuhakettakin. Se antoi toivoa: voihan tässä käydä niinkin, että paniikinomaisesti joka suuntaan pälyillessään törmääkin johonkin uuteen ja jännään, joka ei uraputkessa olisi koskaan tullut mieleen? Ja hei, jos en muuta keksi, niin ainahan tässä voi karata Berliiniin pätkätyöläiseksi johonkin epämääräiseen hipsterikuppilaan! Vanhemmilta ei ehkä aplodeja satelisi, mutta cooliuspisteitä ei kävisi kieltäminen.