Ei se näkö vaan maku – uuden vuoden juustokakku
torstai 1. tammikuuta 2015
Keittiöstä kajahtaa pitkästä aikaa! Tuli sovittua melko ex tempore, että vuoden vaihtuminen otetaan sitten vastaan minun kämpilläni. Aika ja jaksaminen ei uskomattomien teemabileiden järjestämiseen riittänyt, mutta innostuin kuitenkin näkemään vähän vaivaa. Näpersin esimerkiksi koristeeksi ikkunaan metrikaupalla popcornnauhaa hermojeni äärirajoilla ja pääasiassa oluen voimalla, mutta ei siitä sen enempää.
Tarjoiluista sen sijaan kerron mieluusti vähän enemmänkin, nyt kun kerrankin hyvänä emäntänä eksyin köökin puolelle. Olen nimittäin jo ties kuinka pitkään haaveillut uunissa paistettavan juustokakun leipomisesta, ja pääsin nyt toteuttamaan itseäni. Lopputulos oli niin passeli, että rustaan ohjeen tänne teillekin, jotka ette ole aiemmin Kauhaa ja rakkautta -blogin alkuperäisohjeeseen törmänneet. Kaakusta tuli nyt gluteeniton versio, ja koska minulla ei ole mainittavaa silmää kakkujen koristelulle, menin sieltä, mistä aita on matalin. Länttäsin päälle siis kasan graanattiomenansiemeniä ja valutin hieman hunajaa päälle. Estetiikasta viis, hyvältä se maistui.
Gluteeniton juustokakku uunissa
75 g sulatettua voita
4 pkt (yht. 800 g) maustamatonta tuorejuustoa (ei light)
3 dl sokeria
1 sitruunan kuori raastettuna
1 1/2 dl maitoa
4 munaa
200 g ranskankermaa
1 tl vaniljasokeria
1/2 dl gluteenitonta jauhoseosta
Hienonna keksit muruiksi monitoimikoneella tai primitiivisti kaulimella. Sekoita joukkoon voisula ja taputtele muruseos leivinpaperilla vuorattuun irtopohjavuokaan.
Laita uuni lämpeämään 175 asteeseen.
Sekoita tuorejuusto, sokeri ja sitruunan raastettu kuori sileäksi seokseksi. Lisää maito. Sekoita munat yksi kerrallaan seokseen. Lisää lopuksi ranskankerma, vaniljasokeri ja jauhoseos. Sekoita tasaiseksi.
Kaada täyte vuokaan ja paista toiseksi alimmalla tasolla 1 tunti tai kunnes kakun pinta on kauniin ruskea. Väännä virta pois ja jätä kakku uunin jälkilämpöön 4-5 tunniksi (kokemus osoitti että kolmekin riittää). Ota kakku uunista ja anna jäähtyä hetki. Laita kelmulla peitettynä jääkaappiin vetäytymään ainakin yön yli.
***
I baked an awesome cheesecake for the new year's eve. Not the most aesthetic cake I've seen with the pile of pomegranate seeds on top but it was all about the taste.
Lähetä kommentti