Appelsiini-inkiväärijuoma pöpöjen kuolemaksi
torstai 5. maaliskuuta 2015
Kaavailin tästä viikosta hullua kandi- ja treeniviikkoa. Tosiasiassahan tässä on tullut huomattua, etteivät ne kaksi kulje käsi kädessä, joten korkeammat tahot puuttuivat taas peliin. Niinpä sitten keskiviikkona heräsin flunssaan ja kuumeiseen lihassärkyyn. Ei mitään toimintakykyä lamauttavaa mutta urheilun tehokkaasti estävää. Vaan minkäs teet. Olen kipeänä suunnilleen kerran kahdessa vuodessa, joten ei tässä jaksaisi oikein hermostuakaan. Hei hei treenit, here I come kandi!
Mutta. Viikonloppu pitäisi viettää Vaasassa naisten painileirillä, ja itku kyllä tulee, jos en sinne pääse. Luojan kiitos olen nopeasti paranevaa sorttia, ja toivo elää, että olisin jo huomenna terveiden kirjoissa. Sen vuoksi tässä on vedetty C-vitamiiniöverit, juotu enemmän vettä ja teetä kuin miesmuistiin ja vedottu kaikkiin maallisiin ja henkisiin tahoihin.
Näillä taka-ajatuksilla keittelin myös ylläolevan pöpöntappojuoman. Kattilaan meni veden lisäksi yhden appelsiinin mehu, parin sentin pätkä raastettua inkivääriä, hunajaa, kanelia ja neilikkaa. Jos ei tällä kotikonstilla flunssa lähde, niin ei sitten välttämättä. Maistuipa ainakin oikein hyvältä, vaikka heittelin kaikki ainekset mututuntumalla.
***
I woke up yesterday with a flu. I wouldn't mind that much if it wasn't for the training camp this weekend. Thankfully there's still chances of getting better in time. That in mind I mixed a hot drink with orange, ginger, honey, cinnamon and clove. At least it tastes great even if it doesn't work.
Lähetä kommentti