Ensivaikutelmia

Ensivaikutelmia

torstai 30. heinäkuuta 2015

Huomenta Wien! Täällä sitä nyt todella ollaan, miljoonakaupungissa Keski-Euroopan ytimessä. 

Olo on tähän asti ollut samanaikaisesti mitä mainioin mutta toisaalta aika kummallinenkin. Asun kolmen hengen kimppakämpässä, mutta molemmat kämppikseni ovat tällä hetkellä äidin lihapatojen äärellä. Voin kertoa, että 90 neliömetriä tuntemattomassa paikassa tuntuu näin yksin aika isolta.

Hätä ei onneksi ole tämän näköinen, sillä wieniläiset ovat ilmeisesti ottaneet missiokseen saada mut tuntemaan oloni tervetulleeksi. Kävin näyttämässä naamaani tulevassa harjoittelupaikassani, ja käteen iskettiin samantien kahvikuppia, kaupungin karttaa ja puhelinnumeroa, johon saa soittaa, jos tulee mitä tahansa kysyttävää. Perjantaina olen menossa vuokraemäntäni kanssa yksille ja ensi viikolla näen kaverinkaveria. Hain eilen FB:n kautta ostamani pyörän ja juttelin tovin myyjän Rovaniemellä vaihdossa olleen ylisympaattisen kämppiksen kanssa keittiönpöydän ääressä. Viimeinen niitti oli eilen tilausbussikuski, joka liikennevaloissa tönöttäessään heitti mulle läppää aurinkoisesti viittoen. Mitä tämä ylitsevuotava sosiaalisuus oikein on?!

Muuten kaupungista ei ole vielä liiemmin raportoitavaa. Ensimmäiset päivät kuluvat vielä hoitaessa asioita ja kirjoittamalla viimeistä esseetä Tampereelle mutta viikonloppuna ajattelin heittäytyä vallan turistiksi. Valokuvaaminenkin innostanee enemmän, kun Suomesta tuliaisina tuomani sadepilvi ei kestänyt näillä leveysasteilla kuin eilisen.

kommenttia: 4

Stressi-Erkki kateissa

Stressi-Erkki kateissa

keskiviikko 29. heinäkuuta 2015

Täällä sitä nyt ollaan, perillä puolen Euroopan läpi reissaamisen jälkeen.

En usko enteisiin, kohtaloon, karmaan tai muihin sellaisiin hömpötyksiin, mutta jos tämän muuton vaikeusasteesta voi mitään päätellä, tulee seuraavat puoli vuotta olemaan pala kakkua – sellaista kuuden kerroksen vadelmasuklaakakkua tuoreine marjoineen ja mascarponevaahtoineen. 

Ensinnäkin pakkasin kertaheitolla matkalaukun lukemaksi maagiset 22,2 kiloa (ikävä kyllä ilman matkaan mielinyttä corgia). Epäilin vielä viikonloppuna porukoilla hyperventiloivani viimeistään lentokoneessa, mutta mitä vielä. Junailin maanantaina viettämään viimeistä iltaa Helsingissä, ja alter egoni Stressi-Erkki hyppäsi kyydistä jossain Riihimäen kohdilla. Panikoimisen sijaan nautin Hesan naisten seurasta ja Hietalahden vaaleanpunaisesta auringonlaskusta. 

Matkapäivän koittaessa en pelännyt pommiin nukkumista, lennoilta myöhästymistä, eksymistä, ryöstetyksi tulemista enkä matkatavaroideni kadottamista. Löysin kämpille kertaheitolla, täällä on kaikki kunnossa ja seutu vaikuttaa oikein passelilta. Saksa sujuu hyvin ja Wien tuntuu lähestulkoon hahmotettavalta kaupungilta. 

Näinkö helppoa elämä on, kun lopettaa stressaamisen? Niin vain tuli juuri muutettua ulkomaille.

kommenttia: 0

Kaikki tiet vievät Helsinkiin

Kaikki tiet vievät Helsinkiin

maanantai 27. heinäkuuta 2015

Jottei Wienin suurkaupunkihälinät pääsisi aivan yllättämään, siedätän itseäni ajattelemalla lämpimiä Helsingistä. Sinne olen nytkin matkalla pyörimään ystävien nurkissa ennen huomista lentoa.

Helsingissä ihan parasta on, että parin tunnin junamatkan vaivalla saa viikonlopun kaupunkiloman puoli-ilmaiseksi, kiitos lukiokavereiden pääkaupunkiseudulle kohdistuneen massamuuton. Ei tarvitse liikoja elämän kurjista tosiasioista stressata, kun Hesan naisten ihanaa seuraa on tarjolla milloin missäkin kaupunginosassa, unohtamatta hyvä ruokaa, punaviinilasillisia ja lukemattomia juoruja. 

Mainittakoon myös heinäkuun alun muutamat turistipäivät pääkaupungissa luxemburgilaisen vieraani ja oppaaksi värvätyn paikallisen kaverin kanssa. Opas vakuutti olevansa hommassaan maailman huonoin, mutta vastoin odotuksia Helsinki-kierros oli täysi kymppi. Kantakaupungissa pyörimisen lisäksi käytiin myös Suomenlinnassa, jossa allekirjoittanut suomalainenkaan ei ollut koskaan ennen ollut. Huntturissa valittu piknikviini oli niitä harvinaisuuksia, jotka maistuvat hyvältä pullonsuustakin juotuna, ja  kertomus oppaan paikallisten kavereiden jäätävistä koululauttamatkoista marraskuisessa räntäsateessa huvitti suuresti. Saaressa asuminen maan suurimmassa kaupungissa on jotenkin vähän absurdi ajatus näin sisämaalaiselle. 

Johtui se sitten merestä, kauempana asuvista ystävistä tai Päijänteen juomavedestä, kyllä Helsingissä vaan on erilaista seikkailun tuntua kuin arjen keskellä Tampereella.

kommenttia: 0

Uudet ystäväni Johan ja Nyström

Uudet ystäväni Johan ja Nyström

sunnuntai 26. heinäkuuta 2015

Ennen kuin ulkomaankomennus toden teolla koittaa tiistaina, ehdin vielä jakaa vielä kuuman vinkin oma maa mansikastakin. Vinkiksi riittää kaksi sanaa: Johan & Nyström.

Olen ehtinyt heinäkuussa Helsinkiin pariinkin otteeseen, ja yhtenä reissujen päämääristä on ollut Johan & Nyströmin kahvila Kanavarannassa. Siitä taisi tulla kertaheitolla uusi vakiopaikka. Koko seurueemme huokaili yhteen ääneen rouheaa miljöötä parvineen ja Marimekon tekstiileineen. Tosin ihanasta habituksesta ja mukavasta palvelusta huolimatta kahvihan tuolla on se pääasia, ja voi jösses että se onkin hyvää. Kuuleman mukaan myös teenjuojia hemmotellaan.

Vakuutuin visiitistä niin paljon, että kävin mestoilla vielä seuraavana uudestaan, kun pyörin yksikseni kaupungilla. Otin cappuccinon, nappasin viereisestä pöydästä Hesarin ja kasvatin tunniksi juuret sohvalle. Lisää näitä paikkoja, kiitos!

Johan & Nyström
Kanavaranta 7C

kommenttia: 2

Ja taas mennään

Ja taas mennään

lauantai 25. heinäkuuta 2015

Miksi turhaan pysyä yhdessä paikassa, jos voi olla pysymättäkin? Tällä logiikalla heitin Tampereelle juuri puolen vuoden hyvästit, sillä seuraavat kuukaudet kuluvat kotomaan sijaan Wienissä.

Tuntuu epätodelliselta edes kirjoittaa tästä. Sain vappuaattona tietää saaneeni hakemani harjoittelupaikan Mozart-kuulien ja Gustav Klimtin luvatusta maasta, mutta koko kesä on mennyt sellaisissa stresseissä, ettei tämä tieto ole sisäistynyt vieläkään aivan täysin. Vasta tällä viikolla muuttolaatikoiden seassa uiskennellessani olen havahtunut pariin kertaan siihen tosiasiaan, että ensi tiistaista lähtien asun 8 kertaa Tampereen kokoisessa kaupungissa, puhun arkikielenä saksaa ja istun 40 tuntia viikossa toimistotöissä.

Ajatus on vieläkin kovin absurdi. Sormet ristiin, että faktat uppoaisivat päähän viimeistään ensi viikolla, kun metrokartassa on useampi kuin yksi linja ja Suolijärven lenkkipolut ovat muisto vain.

kommenttia: 2