Die Stadt für alle

Die Stadt für alle

sunnuntai 13. syyskuuta 2015

Lempparitapani tutustua uuteen kaupunkiin on ottaa jalat alle ja lähteä haahuilemaan. Olen ehtinyt viime viikkoina tekemään vaikka mitä, mutta tyylipuhdas löytöretkeily on jäänyt vähemmälle. Siksipä olikin sitäkin rentouttavampaa napata lauantai-iltana kamera mukaan ja lähteä pitkästä aikaa omine nokkineni harhailemaan Wienin kaduille.

Pelasin varman päälle ja otin lähtöpisteeksi Schwedenplatzin, Wienin yöelämän kruunaamattoman keskipisteen (ainakin jos viihteellä käyviltä lukiolaisilta kysytään). Valinta oli erinomainen, ei niinkään kuppiloiden vaan viereisen Donaukanalin puolesta. Lauantai oli viimeisiä sinnitteleviä kesäpäiviä alkavan syksyn keskellä, ja kaupungin puolelle harhautunut Tonavan sivujuonne oli täynnä elämää. Joukkoon oli eksynyt muutama fiinimpi rantabaari, mutta pääosin tarjonnasta vastasi hyvin kotikutoisen oloiset, kontteihin kyhätyt hipsteriviritelmät. Matkan varrelta löytyi myös yksi ex tempore -leikkipaikka, ujo jazz-konsertti sekä trukkilavoihin kyhätty yhteisöpuutarha. Paikkaa ei voisi edes kuvitella ilman joka puolella vilistäviä graffiteja.

Baarien rantatuolien lisäksi ihmiset istuskelivat nurmikkoalueilla tai rantakivetyksellä. Lukivat kirjaa, joivat tölkkiolutta, nauttivat viimeisistä kesäpäivistä kavereiden kanssa, lenkkeilivät menemään. Erään baarikyhäelmän seinään oli kirjoitettu "Donaukanal für all", Donaukanal kaikille. Ymmärtääkseni Donaukanalin elvytys ihmisten käyttöön ja sen status kapunkilaisten kesäolohuoneena on ollut melko kuuma peruna viime vuosina, ja asukkaat haluavat myös pitää edes osan siitä kaupallisuudesta vapaana alueena. 

Vähän samanlaisella asenteella, joskin aivan eri mittakaavassa toteutettu hanke on Museumsquartier. Entinen keisarillinen tallipiha on nykyään miljoonan museon yhteinen sisäpiha, jossa sekä paikalliset että turistit viettävät kesäiltoja, joko reunamien kuppiloissa tai sisäpihan valtaville divaanisohvahökötyksille leiriytyneenä. Eikä kyse ole varsinaisesti siitä, että pussikaljojen unohduttua kotiin voi oluen käydä ostamassa baarista ja hengata silti ulkona terassialueen ulkopuolella (vaikka sekin on siistiä), vaan siitä, että täällä todella tarjotaan tilaa vaan olla. Ihan yhtä lailla mukaan voi napata kirjan ja korvatulpat ja nököttää koko päivän mukavassa miljöössä puhumatta kenellekään. Tällaiset alueet ovat nimenomaan julkisia olohuoneita, ja siksi niistä saakin niin hyvät vibat: tämä kaupunki kuuluu sen asukkaille.