Kävin pari päivää sitten valokuvanäyttelyssä tsekkaamassa vuoden 2015 palkitut lehdistökuvat. Metroilin sinne töistä suoraan kooma-asteen ylitettyä historialliset mitat ja olin jo valmis ottamaan veikkauksia vastaan, kuinka nopeasti nukahtaisin jaloilleni.

Vaan ei, lopulta jopa heräsin näyttelyn ajaksi (se olikin sen maanantain ainoa virkeä hetki). Asiaa auttoi varmasti Westlicht-valokuvakeskuksen sympaattisen pieni koko, kun teosten tuijotteluun ei hyvälläkään keskittymisellä saanut tuntia enempää uhrattua. Kiinnostavinta oli kuitenkin - kerrankin - itse näyttely!


En ole mikään taidenäyttely– tai museoihminen. Ihan sama kuinka interaktiivista, en yleensä jaksa innostua muinaisista artefakteista ja taiteestakin vain harvoin. Nyt kuitenkin muistin, miksi valokuvat ovat yleensä puhutelleet paljon enemmän, jopa taidekuvatkin.  kuvaajan visioitahan nekin ovat ympäröivästä todellisuudesta, mutta eipähän tarvitse aivan yhtä usein tulkita päätään puhki, mitähän taiteilija tahtoo teoksellaan sanoa. Ja lehdistökuvat, ne vasta parasta ovatkin. Omaan subjektiiviseen sielunmaisemaan keskittymisen sijasta minusta on tuhannesti vaikuttavampaa, kuinka kuvaajat parhaimmillaan toteuttavat näkemyksiään todellisista, akuuteista aiheista. Valokuvajournalismissa esteettisyydellä on käytännön tarkoitus. Sisäinen insinöörini kehrää tyytyväisyyttään.

Westlicht oli itsessäänkin niin soma paikka, että ajattelin eksyä mestoille vielä uudestaan jonkin toisen näyttelyn parissa. Lisäksi keskuksen itäinen kaksoissisko Ostlicht sijaitsee aivan mun huudeilla, joten voi olla että tässä on nyt kulttuuria luvassa koko vuoden edestä ja vähän vielä lisääkin. 

2 kommenttia

  1. Ihan samaa mieltä museohommista! Mä oon vasta ihan viime vuosina uskaltautunut myöntämään sen, että museot musta melkeinpä aiheesta riippumatta tylsiä ja älynnyt, ettei se (toivottavasti) tee musta moukkaa imbesilliä. Valokuvat on sitten eri juttu! Me käytiin kanssa Brasiliassa Curitibassa katsomassa yksi valokuvanäyttely, joka oli ihan mahtava. Teoriassa voisi käydä vähän useamminkin, Mutta (tm).

    P.S. Pointsit sisäiselle insinöörille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon järkeillyt, että kyseessä on oltava keisarin uudet vaatteet -ilmiö, ja itseään sivistyneinä pitävät ihmiset tykkää museoista vaan, koska sivistyneiden ihmisten kuuluu niin tehdä.

      Mutta ne valokuvanäyttelyt tosiaan, mäkin olen vasta hiljattain tajunnut, että niissä on sitä jotain. Varsinkin kaikki lehdistökuvanäyttelyt on silkkaa kultaa ja timanttia! Sitten kun niissä vaan vielä tosiaan saisi käytyä...

      Poista

Someikonit © JH / Koodikielellä.blogspot.fi. Sisällön tarjoaa Blogger.

Etsitkö jotain?

Instagram