Leipä
sunnuntai 25. lokakuuta 2015
Yleisesti olen varsin onnellinen, ettei suomessa ole artikkeleita. Ei tarvitse miettiä turhia määräisyyksiä tai epämääräisyyksiä, derdiedas-arpapelista puhumattakaan. On kuitenkin tapauksia, jolloin ne tulisivat tarpeeseen. Kuten eilinen ruis-hunaja-laventelileipä. Tuntuu nimittäin väärältä puhua pelkästä leivästä, das leipä kuvaa tätä yksilöä paljon paremmin. Se oli luomua. Se oli Josephin leipoma. Sen lapsuudenkoti oli skandinaaviseen tyyliin sopiva kahvila-leipomo Landstraßella. Sillä oli myös der hinta, mutta ei puhuta siitä.
Köyhän opiskelijan budjetilla ei das leipiä joka päivä osteta, mutta joskus se kyllä kannattaa. Arkisista asioista saa nimittäin sellaista luksusta, että huomattavasti kalliimmaksi tulevat ihan ok –ravintolareissut kalpenevat sen rinnalla. Tekee myös hyvää huomata, että usein kaikista yksinkertaisimmat asiat ovat niitä kaikista parhaita. Tylsällä kommuuniveitsellä nyrhitty leipäsiivu voin kera onkin aika osuva metafora elämänohjeeksi.
Lähetä kommentti