Viiniä Wienin ulkopuolella
maanantai 9. marraskuuta 2015
Poistuinpa lauantaina Wienistä ensimmäistä kertaa sitten elokuun. Sellaista tapahtuu vain mitä painavimmista syistä, ja vakavista asioista oli tietysti tälläkin kertaa kyse – siis viinistä.
Jos syyskuun viinivaellus oli konseptina silkkaa neronleimausta, ei tämänkertainen tapahtuma jäänyt toiseksi. Vajaan tunnin junamatkan päässä Wienistä, Burgenlandin osavaltion vehrevien viinitilojen keskellä paikallisen tuppukylän viinintuottajat löivät viikonlopuksi hynttyyt yhteen ja tarjosivat 35 euron kimppahintaan niin paljon viiniä kuin ikinä vain sielu sietää (tai pää kestää). Viinilasi vain käteen ja käymään listalta welschrieslingit, st. laurentit ja zweigeltit läpi. Sitten vielä naapurituottajan viinit. Ja sitä seuraavan. Ja, no, tajusitte varmaan jo jutun juonen.
Mistään ryyppytapahtumasta ei kuitenkaan ollut kyse, vaan paikalla pyöri paljon ravintoloitsijoita ynnä muita vakavasti otettavia henkilöitä etsimässä laatutavaraa rafloihinsa. Useimpien tuottajien vinkut olivatkin yksinkertaisesti niin hyviä, että kaksin käsin juominen olisi tuntunut silkalta vääryydeltä. Kuuden tunnin maistelu ajoi kyllä asiansa ilman ekstraryystämistäkin, ja loppuvaiheessa yllätin itseni pyytämällä pienempiä annoksia – mitä vähemmän yhtä sorttia, sen useampaa ehti ja kykeni maistaa.
Olen suuri keskieurooppalaisten viinien ystävä, eikä makumaailma pettänyt tälläkään kertaa. Näillä seuduilla rypälelajikkeet ovat osin toisia kuin Rheinin viiniseuduilla, Alkon valikoimasta puhumattakaan, joten maisteltavaa riittää. Viinihuuruisesta lauantaista jäikin käteen pari aivan uutta rypäletuttavuutta ja naismuistiin paras (ja mahdollisesti myös kallein) juomani punaviini. Maistelun hintaan kuului myös parinkympin lahjakortti lempparituottajan viinivalikoimalle, joten gastronomista onnea riittää vielä hetkeksi.
Kyllä se vaan niin on, että näillä itävaltalaisilla on prioriteetit kohdallaan. Hintaan sisältyi myös kevyt keittolounas, ja kaikkien suomalaisten hämmästykseksi ja suureksi onneksi kyytiäisenä tuli tietysti mikäpä muukaan kuin viinilasillinen. En tiedä, kuinka kauan maksani kestäisi täällä asumista, mutta elämänlaatua maahanmuutto parantaisi epäilemättä heittämällä.
Mua kyllä edelleen hämmentää itävaltalaisten selkeä kyvyttömyys markkinoida viinejään maansa rajojen ulkopuolelle. Kysy keneltä tahansa saksalaiselta (tai ainakin niiltä, jotka mä tunnen) Itävallasta viinimaana ja saat vastaukseksi räkäistä naurua. Toisaalta sitten vielä suurempi ihmetys koskee kyllä sitä yhtä itävaltalaista, joka ei ymmärtänyt että Saksasta saa myös viiniä. Ovatko nämä kaikki siis kasvaneet (viini)tynnyrissä?
VastaaPoistaOon pohtinut samaa ja tullut juuri siihen tulokseen, että viinitynnyrit taitavat olla rajojen molemmin puolin upottavan syvät. Muuta selitystä en keksi.
PoistaItävaltalaiset tuntuu olevan muutenkin lähes yhtä hyviä markkinoimaan itseään kuin suomalaiset konsanaan. Vai tietääkö kukaan muka lähtökohtaisesti maasta muuta kuin Wienin ja ehkä laskettelu-Alpit?
Juuri ennen Itävaltaan muuttoa kävin äitini kanssa kouvolalaisessa ravintolassa, ja yllätyksekseni siellä oli viinihylly täynnä itävaltalaisia viinejä. Eipä ollut itsellä käynyt mielessä, että täältäkin saa viinejä, ja vieläpä hyviä sellaisia!
VastaaPoistaOho, olisipa hauska tietää, minkä mutkan kautta vinkut ovat Kouvolaan päätyneet! :D Itävaltalaisiin viineihin mä en ole Suomessa törmännyt kyllä tätä ennen juuri laisinkaan Alkon valikoiman noin kahta Grüner Veltlineriä lukuun ottamatta.
Poista