Itseaiheutetusta kotoilusta
maanantai 14. joulukuuta 2015
Tänään on se sunnuntai, kun aamulla herätään pienessä päänsäryssä ja lakaistaan to do –listat äkkiä maton alle. Sen sijaan on aikaa katsoa leffa tai kaksi, ryystää puoli pakettia vihreää teetä ja käydä tuijottamassa passiivisesti Westlichtin uusinta valokuvanäyttelyä. Ehkä piipahdetaan Museumsquarterin hämmentävän moderneissa jouluparakeissa juomassa kuumaa granaattiomenapunssia ja räpsitään muutama laaduton valokuva, jos siltä tuntuu. Kaikessa rauhassa, tänään ei jaksa kiirehtiä mihinkään edes omissa ajatuksissaan.
Itse aiheutettua päänsärkyä lukuun ottamatta tällaisissa sunnuntaissa on jotain varsin sympaattista. Kiire menettää merkityksensä, ja on ihan okei viettää koko päivä peittoon kääriytyneenä ja horrostaa. Jos jonnekin pitääkin lähteä, ihaninta on istua ratikassa napit korvella, katsella pimeää iltaa ja haaveilla menemään. Musiikki kuulostaa jostain syystä aina parhaalta näinä horrospäivinä, ja tarpeen vaatiessa julkiset kulkuvälineet, kahvilat ja hämyisät elokuvateatterit muuttuvat toisiksi kodeiksi, joihin voi hyvin pesiytyä. Kerrankin en mieti, pohdi, suunnittele, puntaroi enkä oikeastaan edes ajattele, kunhan olen vaan.
Joskin on ihan hyvä, ettei näitä päiviä ole liikaa, koska työhakemukset eivät näemmä kirjoita itseään. On muuten empiirisesti todistettu.
Lähetä kommentti