Harhauduin eräänä aurinkoisena päivänä 2. kaupunginosaan Tonava-kanaalin toiselle puolelle – kivaa aluetta mutta väärällä puolella kaupunkia ollakseen mun huudeja. Tarkoituksena oli katsastaa vierailevan ystävän kanssa paikallinen torimeininki, mutta aamulaiskiaisina päästiin todistamaan lähinnä kojujen kasaaminen. 

Päätimme siirtyä matkan varrella bongattiin söpönnäköiseen kahvilaan, ihailtavan realistisesti nimettyyn Fett und Zuckeriin, ihan vain kostoksi aamuvirkuille torikauppiaille ja elämälle yleensä. Tai niinhän me luulimme. Pian selvisi kuitenkin, että kyseessä oli pikemminkin kohtalon johdatus kuin omat päätöksemme. Ystävä oli ennen tuloaan kirjannut ylös Wienistä muutamia nettilöytöjään, joissa olisi suotavaa käydä, ja sitten ilmeisesti unohtanut koko listan. Muistijäljet palautuivat vasta kahvilassa sisällä, kun rekisteröimme, minkä nimiseen paikkaan olimme ylipäätään päätyneet.


Toinen selvä merkki kohtalon näpeistä oli juomavalikoiman vieressä tönöttävä punainen tanskalainen postilaatikko-rahalipas. Ollessani palttiarallaa 5-vuotias kävimme lomalla Tanskassa. Muistikuvani reissusta ovat rajoittuneet Legolandiin (parasta koskaan) ja ajomatkan varrella olleen majapaikkamme puutarhatuolien inhottavan kylmät metalliosat ihoa vasten, kunnes aivan yhtäkkiä tajusin saaneeni tuolta reissulta tismalleen samanlaisen postilaatikon! Muistin sen pienenpienen avaimenkin niin elävästi, että kylmät väreet eivät olleet kaukana. 

Kolmanneksi, Rasva ja Sokeri vaan oli kerrassaan niin ihana kahvila, että kohtalo selittyisi jo pelkästään sillä. Kahvia ja banana breadia on toki vaikea mennä pilaamaan (joskin sekin on todistetusti mahdollista), mutta lisäksi valoisa ja asiaankuuluvasti eriparisilla kirpparilöydöillä sisustettu kuppila oli itse rauhallisuus. Musiikki soi rennosti muttei volat kaakossa, ja asiakkaatkin keskustelivat varsin maltillisella äänenvoimakkuudella. Viihdyimme pytingissä lopulta varmaan pari tuntia, ystävä opiskellen (tuleeko joku muka Wieniin ilman niskaan hengittäviä deadlineja?), minä taas paparazzina ja kirjoittaen romaaneja ilmaispostikortteihin. Jälkimmäinen harrastus olikin ehtinyt jo lähes näivettyä, kunnes banaanikakkua sulatellessani koin inspiraation – siinä jo neljäs syy, miksi everything happens for a reason!

Fett und Zucker
Hollandstraße 16
1020 Wien

2 kommenttia

  1. Hei mäkin muistan nyt ton postilaatikon! Mulla oli ehkä myös samanlainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, nostalgiaa! Ollaan siis kaiketi kaikki saatu samanlaiset, kuka näitä nyt enää niin tarkasti muistaa.

      Poista

Someikonit © JH / Koodikielellä.blogspot.fi. Sisällön tarjoaa Blogger.

Instagram