Lähtöpassit valituspeikoille ja kateusmöröille
tiistai 1. joulukuuta 2015
Olen emännöinyt tässä pari viikkoa muutamaa ihanaa naista Suomesta. Daamit saapuivat kreivin aikaan herätelläkseen arjen syövereihin hukkunutta emäntää haahuilemaan Wienin kaduilla ja ihastelemaan väliaikaista kotikaupunkia itsekin.
Lempikahviloita, vinyylikauppoja ja olutpanimoita daamien kanssa kolutessani olen haaveillut unelmaelämästä. Sellaisesta instagram-uskottavasta boheemista elämästä jossain sopivan suuressa kaupungissa mieluiten kivenheiton päässä parhaista third wave -kahvipaikoista. Vanhassa altbau-kodissa olisi isot ikkunat, korkeat katot ja sisustus sekoitus perintöhuonekaluja, kirpparilöytöjä ja Artekia unohtamatta viherkasveja – mainittakoon erityisesti valtava peikonlehti. Kodissa leijuisi boheemi avoimien ovien ilmapiiri, ja yhteiset ruoka(- ja juoma)hetket ystävien, ystävien ystävien ja ystävien ystävien ystävien kanssa kuuluisivat elämään niin kalenteriin merkattuina kuin spontaaneina oikkuinakin. Sunnuntaiaamut joisin itsetehtyä cappuccinoa ja fiilistelisin pehmeä-äänisten vinyylien tahtiin.
Pähkinänkuoressa haluaisin siis blogeista ja pinterestistä tutun some-elämän. Ruusunlehdillä tanssiminen ja samppanjan kilistely tänne kiitos! Vaan toisaalta olen viime päivinä pohtinut aika paljon sitä, onko ikuisen kaupunkilomahabituksen salaisuus kaksio Punavuoressa ja rosé jääkaapin vakiovarusteena, vai muuttuisiko arjen luksus sittenkin väjäämättä vain arjeksi.
Havahduin vähän aikaa sitten siihen, että tarvitsen päänsisäisen elämänmuutoksen. Stressaan itseni hengiltä turhan takia näemmä aivan yhtä lahjakkaasti tamperelaisessa lähiössä kuin yhdessä Keski-Euroopan ihanimmista kaupungeistakin. Heti perään minulle valkeni, että olen kroonisesti tyytymätön johonkin. Poimin vertailukohteiksi aina ne paremmat ruoanlaittajat, kivemmat kämppikset, mediaseksikkäämmät sivutyöt ja vakuuttavammat opintosuuntaukset. Pieni kateusmörkö ahmii hopealautaselta tarjoillut onnenmuruset ennen kuin ehdin kissaa sanoa.
Punavuoren-kämppä saa siis kaikessa rauhassa jäädä odottamaan lottovoittoa sillä aikaa, kun minä järjestelen elämän prioriteetteja uusiksi. Sen sijaan että stressipäissäni kahmin kivaakin tekemistä uupumiseen asti ja mietin, kuinka asiat voisivat olla paremmin, opettelenkin ihastelemaan hyviä juttuja just sellaisina kuin ne eteen tulevat. Yllättäen niillä hetkillä, jolloin olen ollut lähimpänä unelmaelämäni fiilistä, on ollut hieman enemmän tekemistä päänsisäisen rentouden ja hyvän seuran kanssa kuin materiaalisten puitteiden.
Lähetä kommentti