Ajoituksista
maanantai 18. tammikuuta 2016Tammikuun on alku on täynnä ihania päiviä, aurinko on paistanut kirkkaalta taivaalta aamusta alkaen ja sormet ovat syyhynneet koluamaan Wienin katuja kameran kanssa.
Vaan koska elämä on just niin reilua, olen nauttinut näistä hetkistä intensiivisesti sen 5 minuuttia, jonka työmatkastani vietän maanpäällä, sekä toimiston ikkunasta ennen töistä lähdön aikaan koittavaa iltahämärää. Viikonloput taivas on visusti pilvessä, paitsi silloin kun menen (metrolla) kannustamaan treenikaveria lukkopainikisoihin (salille, jonka ikkunoista ei näe ulos).
Fiilikseni tästä on kutakuinkin samat kuin ylhäällä olevan kuvan kaverilla. Kiitti hei.
Aina ei onnistu! Mut hei, onneksi Wieniin pääsee takaisinkin!
VastaaPoistaTotta! Toivokaamme että kevät on silkkaa auringonpaistetta ja pilvetöntä taivasta.
Poista