Rakas Wien
tiistai 12. tammikuuta 2016
Kävelin tänään salilta bussipysäkille, kuten varsin monena iltana tässä puolen vuoden aikana. Taisin ajatella Tärkeitä Asioita, kuten huristaako bussi TAAS nenän edestä, millä todennäköisyydellä edes tämän kerran venyttelisin kotona tai sitten ihan vain hyrisin endorfiinipilvissä. Näissä tuumissa satuin äkkiä kiinnittämään huomiota katuja kehystävien kerrostalojen valaistuihin ikkunoihin ja sitten se iski. En ole koskaan asunut näin ihanassa paikassa.
Suottaapi toki olla, että niin endorfiinihumalalla kuin kohta koittavan lähdön haikeudellakin on näppinsä pelissä tässä havainnossa, mutta tässä kaupungissa on vain sitä jotain. Elämä täällä on ollut pitkälti arkea: töitä, treenejä, eväskokkailua kymmeneltä illalla sekä aivan liikaa toimiston pahaa automaattikahvia. Joskus iskee ahdistus kaikesta siitä ajasta, joka kuluu rumien metrotunneleiden keinovalossa, ja wieniläinen asiakaspalvelu on surkeaa (kursiivi ansaittu). Kaikista suurin moka meikäläisen kirjoissa on kuitenkin, että Wien nyt kertakaikkisesti sijaitsee väärässä maassa. Ei millään pahalla, Itävalta!
Tunnetusti hallitsen nämä miinuslistat. Kaikeksi onneksi ne unohtuvat kuitenkin nopeasti, kunhan vaan oravanpyörästä harhautuu katselemaan ympärilleen. Pastellinsävyillä rapatut vanhat kauniit talot ovat vieneet sydämeni, ja jos jotain tästä ajasta soisin muistavani hamaan ikuisuuteen, on se tämä valo. Tai siis se valo, joka vielä näkyi silloin kun työpäiväni eivät käsittäneet vuorokauden koko valoisaa aikaa eikä vastavuoroisesti viikonloput pelkkiä pilvisiä päiviä. Mutta siis se valo joka tapauksessa, joka auringon noustessa tai laskiessa värjää taivaan ranskanpastilleiksi sävy sävyyn niiden ihanien pastellitalojen kanssa. Ihan kuin pumpulipilvessä eläisi.
Lisäksi Wien nyt vaan on ihana. Sopivan iso mutta pienen tuntuinen, täynnä elämää, tapahtumia, kahviloita, uusia ihmisiä, saksan kieltä. Puolen vuoden väliaikaisen visiitin perusteella en voi sanoa tämän kaupungin olevan kotini, eikä sydämeni murru, vaikken tänne pysyvästi päätyisikään. Jos nyt toisaalta niin sattuisi koskaan käymään, saattaisin olla käänteestä juurikin niin onnellinen kuin maantieteellisestä sijainnistaan ylipäätään voi olla.
Olen ollut Wienissä vain kerran, mutta ihanalta se kyllä vaikutti! Eräs ystäväni asui siellä kaksi vuotta ja rakastui kaupunkiin niin palavasti, että edellen lomailee siellä joka vuosi.
VastaaPoistaPidän omasta kotikaupungistani ja useinkin olen ihan fiiliksissä sen taloista, kaduista ja kahviloista. Mutta samalla tavalla en sitä rakasta kuin Helsinkiä. Viime kesäloman parasta antia oli kaksi viikkoa Helsingissä. Oli aikaa pyöriä tutuissa ja rakkaissa kortteleissa ja testailla uusia ravintoloita.
Hauska kuulla! Wienissä on muutenkin kokonainen kolonia suomalaisia, ja olenkin päätellyt että jokin tässä kaupungissa vetoaa pohjolan asukkaisiin. :D
PoistaHelsinki on kyllä ihana, mä käyn siellä myös tosi mielelläni kyläilemässä. Tampere on sinällään kuitenkin viime vuosina ollut koti, vaikkakin kovin pienen tuntuinen. :D Mikään paikka Suomessa tai ulkomailla ei kuitenkaan taida voittaa suvun kesämökkiä, jossa on rampattu pienestä pitäen. :)