Sitä jotenkin ajattelee, että niin sanotusti aikuisiällä on vaikeaa tutustua ihmisiin. Missä sitä muka edes tapaisi muita jokseenkin samanhenkisiä ja samassa elämäntilanteessa olevia, jos ei opiskellessa? 

Tämän pettämättömän logiikan vastaisesti olen kuitenkin onnistunut tutustumaan ihan mahtaviin ihmisiin, vaikka puoli vuotta meni vieraassa maassa toimistorottana ja tämä kevät kuluu kaikkea muuta kuin sosiaalisesti yliopiston kirjastolla nenä tenttikirjoissa. Kas kummaa, myös treeneissä, töissä, tai vaikka tutkimushaastattelussa voi törmätä törkeän hyviin tyyppeihin, jotka ovatkin ihan samalla aaltopituudella, oli elämäntilanne tai koulutusaste mikä hyvänsä.

Niin vain eilenkin minulla oli vieraana kolme ihanaa naista, joiden kanssa aika vierähti siivillä keittiötä räjäyttäessä. Ihan sama vaikka olin seurueen ainoa junnu opiskelija, yhteisiä juttuja ja juoruttavaa löytyi vaikka kuinka. Ruoka saattaa yhdistää – etenkin vegeburgerit, hyvä punkku ja suklaamoussekakku – mutta vain parhaiden kanssa saa tuollaisen tiskivuoren aikaiseksi. Eiköhän tällä porukalla riitä tiskattavaa tulevaisuudessakin.

Lähetä kommentti

Someikonit © JH / Koodikielellä.blogspot.fi. Sisällön tarjoaa Blogger.

Etsitkö jotain?

Instagram