Avanto – uhka vai mahdollisuus?

Avanto – uhka vai mahdollisuus?

perjantai 4. maaliskuuta 2016

Asuin opiskelujen alussa päältä vuoden noin 300 metrin päässä Näsijärven rannalla sijaitsevasta Rauhaniemen kansankylpylästä. Kävin siellä nolla kertaa – tieto, joka järkyttää ketä tahansa oikeaa tamperelaista. 

Minulta on jäänyt paljon muutakin välistä myös ollakseni kunnon suomalainen. Saunomisesta olen toki muutaman vuoden hiljaisuuden jälkeen oppinut taas nauttimaan, mutta en ole esimerkiksi koskaan käynyt Lapissa, eikä päähäni ole mahtunut, että miksi hullut käyvät vapaaehtoisesti uiskentelemassa +1-asteisessa vedessä ja väittävät sitä vielä mukavaksi hommaksi. 

Universumi taitaa kuitenkin uskoa uusiin mahdollisuuksiin ja ihmisenä kasvamiseen. Tällä kertaa maailmankaikkeus henkilöityi itävaltalaiseen kaveriin, joka piipahti sunnuntaina Tampereella ja ehdotti avantoa. Mielenhäiriössä tuli suostuttua, ja ensimmäisen pulahduksen aikana vannoin, että oli muuten ensimmäinen, viimeinen ja ainoa kerta. Saunoessa piti kuitenkin vilvoitella ja niin sitä vaan tuli pulahdettua vielä uudestaan ja uudestaan ja uudestaan. Epämääräisessä euforiassa hihiteltiin bikineissä ulkona istuskellessa ohikulkeville hiihtäjille ja kävelijöille toppatakeissaan. Ja kuinka ollakaan, enkö vain löytänyt tänään itseäni samasta paikasta rääkkäämässä kehopoloani viikonlopun kunniaksi.

Vähän hullua puuhaahan se on: vedessä pulahtaminen tuntuu lähinnä sydämenpysähdykseltä, saati sitten että sinne jäisi muka uiskentelemaan. Avannossa vietettyjä sekunteja lukuun ottamatta koko konsepti on kuitenkin silkkaa rentoutumista: mikäs siinä saunoessa ja kaikkea taivaan ja maan väliltä rupatellessa, kun endorfiinit puskevat päälle hengissä selviämisen kunniaksi. Siihen päälle vielä Rauhaniemen nimensä mukainen luonnon– ja sielunmaisema, ja olen valmis auliisti tunnustamaan olevani myyty.

Tehtävälistasta ei puutukaan kuin se Lapin–reissu, niin ei tarvitse enää nolona selitellä ulkomaalaisille  huonoa suomalaisuuttaan.