Ulkomailla ja joskus Suomessakin tulee ihmeteltyä, miten pohjoisen talvia kestää. Kylmyys vielä menee, mutta vuosien varrella muutun aina vain herkemmäksi valolle ja etenkin sen puutteelle, joten talvikuukaudet menevät yleensä enemmän tai vähemmän horroksessa. 

Tällä viikolla maailma on kuitenkin muistuttanut, miksi puolen vuoden pimeyttä ja nolla-aktiivisuutta kannattaa sietää: Missään muualla ei alkava kevät aiheuta samanlaista euforiaa, energiaa ja yleistä auvoa. Kirkkaalta taivaalta loistava aurinko, sulavat lumet ja katupöly herättävät bipolaarisen Suomen kollektiiviseen maniavaiheeseen. Alkaa taas se vaihe, kun hinku aamulenkeille polttelee allekirjoittaneen kaltaista lenkkeilyvihaajaakin, eikä kirjastoon hautautuminen alkuiltaan asti haittaa, koska sen jälkeenkin on vielä valoisaa. Halleluja, päivä ei lopukaan iltaviiteen!

Aurinkoisina aamuina herään silkalla riemulla aikaisin, ja yli puoli vuotta retuperällä ollut unirytmi on taas korjaantunut ihan itsestään. Tosiaan, on mahdollista herätä myös virkistyneenä! Lisäksi minulla on menossa se kausi, kun menen onnellisena nukkumaan ihan jo siksi, että aamulla voi herätä syömään. Voiko kaurapuuroon koskaan kyllästyä? Kuvan hedelmä-jogurtti-roska-kombo on tavallisuudesta poikkeava hairahdus. .

On talvihorroksessa siis hyvätkin puolensa, sillä kevät ei tunnu ihan näin ihanalta missään muualla. 

2 kommenttia

  1. Tota kevätfiilistä mulla on vähän ikävä. Tosiaan ei sitä koe samalla tavalla Saksassa, kun ei sitä talveakaan käytännössä ole. En siltikään kyllä vaihtaisi... Mutta onneksi sen tunteen voi vielä palauttaa mieleensä vaikkapa miettimällä niitä kaikkia teekkariwappuja ja ekoja kertoa, kun pyörä kaivettiin varastosta esiin talven jälkeen! Aijai!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän se fiilis vaatii ensin tämän puolen vuoden pimeydessä, lumessa ja loskassa rypemisen. Puolensa ja puolensa, Suomessa kevät on ihaninta aikaa koskaan mutta usein tulee muuten kyllä ikävä Saksan inhimillisempiä vuodenaikoja (lukuun ottamatta +38 asteen kesiä).

      Poista

Someikonit © JH / Koodikielellä.blogspot.fi. Sisällön tarjoaa Blogger.

Etsitkö jotain?

Instagram