Koiraterapiaa
perjantai 11. maaliskuuta 2016
Viime viikko meni nenä tenttikirjassa ja lihasjumeja viimeistellessä painisalilla. Rajansa kaikella, totesin tentin jälkeen ja siirryin eilen loppuviikoksi koiraterapiaan porukoiden helmoihin. Olin kyllä optimistinen ja otin koulujutut mukaan, mutta kummallisesti kukaan ei ole niitä täällä tehnyt sillä aikaa, kun olen itse käynyt hurjaa taistelua röhkivästä possusta.
Meidän suvussamme koiria on ollut suunnilleen kaikilla, ja vaikkei minulla sen erikoisempaa näkemystä eläimistä yleensä olekaan, koirataloudessa vieraillessani löydän itseni aina lopulta lattialta karvaturria rapsuttamasta. Mitä hyväntuulisempi koira, sitä iloisempi ihminen, sanon minä. Kissojen kanssa en sen sijaan ole oikein samalla aaltopituudella.
Sääli siis, ettei elämäntilanteeni salli nelijalkaisen ystävän hankkimista, mutta onneksi vanhemmat pelastivat tilanteen ottamalla kaikkien näiden koirattomien vuosien jälkeen vihdoin viime vuonna karvaisen ottopojan. Tönö-Pönöksikin tituleerattu otus on sulattanut koko suvun sydämet. Kinusin itselleni jo pääsiäiseksi koiravahdin viran ja olen tohissut etukäteen karvaisesta vieraasta kaikille kuunteluetäisyyden päähän eksyneille. Yksin asuvalle on yllättävän jännittävää olla vähän aikaa kokonaan vastuussa toisesta elollisesta olennosta, mutta onneksi tuon kanssa suksia ei saa ristiin yrittämälläkään.
Lähetä kommentti