Lomalle Saksaan
torstai 31. maaliskuuta 2016
Sisko aloitti hiljattain yhden naisen kampanjan vastaiskuksi yleiselle mielikuvalle Saksasta tylsänä maana, jolla ei ole oluen, makkaran ja ruman kielen lisäksi muuta tarjottavaa. Vaikka oma otantani on ehkä hieman vinoutunut mestoille jo valmiiksi suuntautuneen opiskelukaveripiirin vuoksi, on silti myönnettävä, ettei Saksan mielikuvamarkkinointi taida olla mikään menestystarina. Se on kyllä sääli, sillä maastahan löytyy potentiaalia vaikka mihin!
Niinpä minäkin ajattelin kantaa korteni kekoon. Suunnittelin jo jotain kaunopuheista myyntipuhetta mitä erilaisimmista maankolkista, kunnes älysin että pirulainen, enhän minä ole itsekään nähnyt Saksasta kuin surkean pienen murto-osan! Looginen seuraus tästä havainnosta on karsea matkakuume. Mistäköhän sitä löytäisi rahat ja aikaa vaikka Interrailille…
Sen sijaan että huutelisin niistä harvoista paikoista, joissa olen ollut (oi Berliini…), listaankin siis mestoja, joihin haluaisin tähän hätään tutustua.
Hampuri. Käsittämätöntä mutta totta, en ole koskaan ollut. Olen kuitenkin jo etukäteen päättänyt, että täällä viihtyisin varmasti, sen verran hehkutusta olen kuullut niin ulkomaalaisilta kuin paikallisiltakin. Plussaa satamasta ja Fritz-kolasta.
Leipzig. Nouseva hipsteritähti idässä puhuttelee aika paljon. Itäinen puolisko maasta on muutenkin jäänyt tyystin pimentoon, ja täkäläiseen elämänmenoon olisi hauska tutustua, se kun on vielä vajaan 30 vuoden jälkeenkin varsin erilaista kuin lännessä. Plussaa itämurteista, jotka tottumattoman korvaan kuulostavat saksan savolta.
München & Baijeri. Käsittämätöntä mutta totta osa 2. Osa täällä vierailleista tutuistani rakastaa kaupunkia, osa ei pidä sitä juuri minään. Täytyy siis käydä katsomassa, mitä mieltä siitä itse olisin. Baijerihan kokonaisuudessaan on täkäläinen Pohjanmaa, joka ei tarvitse muuta Saksaa mihinkään. Plussaa Neuschwanstein-linnasta ja yhteyksistä Itävaltaan.
Bamberg ynnä muut pittoreskit pikkukaupungit. Bamberg kuuluu toki Baijeriin, mutta mainittakoon se vielä erikseen vaihdossa olleen kaverin kehujen vuoksi sekä mittavan oluttradition ansiosta – vanhemmat ovat täällä jo käyneet pyhiinvaelluksella Rauchbier-panimolla. Myös monet muut pikkukaupungit ovat näkemisen arvoisia. Plussaa somista vanhanaikaisista keskustoista.
Bodensee ja Alpit. Vaikka jykevimmät alppihuiput eivät Saksaan
asti ole ehtineet, pitäisi vuoristomaisemaa silti olla ihan riittävästi
suomalaisen makuun. Vielä kun peliin heitetään Itävallan, Sveitsin ja
Saksan rajalla sijaitseva Bodensee-järvi, ei maisemat voi olla ihan
kauhean huonot. Plussaa kaikesta.
Rheinin ja Moselin viinialueet. Tätä ei varmaan tarvitse sen enempää avata. Plussaa maisemista ja Flammkuchenista.
Pohjanmeren ja Itämeren rannat. Belgiassa olin aivan täpinöissäni visiitistä merenrannalle. Hiekkadyynit, ruohokasvimättäät, aaltojen kohina ja suolan maku ilmassa olivat tosi eksoottisia. Mutta hei, niitähän on Saksassakin! Plussaa täydellisestä tuntemattomuudesta – mitä muuta näin pohjoisessa on?
Listasta puuttuu tietysti sata miljoonaa paikkaa. Etenkin suuret kaupungit, Köln, Bremen ynnä muut kiinnostavat, mutta hiljattain olen myös sisäistänyt, että Saksassahan on myös luontoa ja hulppeita maisemia tarjota vaikka millä mitalla. Jospa sitä seuraavalla vierailulla näkisi siis vähän muutakin kuin ainaisen Hessenin ja Mainzin?
Onko Sinulla lempipaikkaa tai must see –lomakohdetta Saksassa? Heitä toki kommentilla tai ilmianna se tägillä #lomallesaksaan.
En oo ihan satavarma tosta Baijerin vertaamisesta Pohjanmaahan... Mielenlaadun kannalta ehkä, mutta siis jotenkin tässä mielikuvassa on Kaikki Väärin. En ehkä mainitse asiasta lainkaan taloutemme baijerilaiselle... :D
VastaaPoistaKieltämättä elinympäristöt näyttänevät vähän erilaisilta, myönnän. Ainakin allekirjoittaneen otannalla asukkaiden mielenlaadut tuntuu sen sijaan menevän aika hyvin yksiin. :D
Poista