Torilla tavataan

sunnuntai 29. toukokuuta 2016


Keski-Euroopassa asumisen yksi ehdottomia hyviä puolia on pulskasti voiva markkinakulttuuri. Bernissäkin on pienet viikkomarkkinat tuomiokirkon huudeilla joka lauantai, ja sinne päädyin puolivahingossa heti eilen.

Markkinaviboihin kuuluu olennaisena osana haaveet viikonlopun herkutteluhetkistä tuoreen leivän, paikallisten juustojen ja tuoreiden vihannesten äärellä. Rehellisyyden nimissä ostan markkinoilta kuitenkin hyvin harvoin mitään, koska opiskelijabudjetti. Ehkä ensi kerralla annan itselleni kuitenkin hemmotteluluvan, sen verran hyvännäköistä settiä oli tarjolla.

Oli miten oli, torilla on myös hauska käyskennellä ihan muuten vain. Sveitsissä kun ollaan, juustokojuja löytyi joka lähtöön, ja ne kaikki pursuilivat ties mitä sortimentteja ja fondue-settejä. Ai että! Alppilehmien luvatussa maassa myös lihakojuja oli loogisesti melkoinen määrä, mutta puolenpäivän aikaan torin vihannekset olivat jo lähes kaikki finito.


Meikää valistettiin myös perinteisestä sunnuntaipullasta Zöpfestä (Bernin ulkopuolella kuulemma Zopf, koska miksi yhdessä kielessä käytettäisiin samoja sanoja?). Briochen tyylinen letitetty vuokaleipä ostetaan kuuleman mukaan sunnuntaille ja syödään ties minkä hillojen ja nutellojen kanssa. Omnomnomn. Ehkä ihan hyväkin, ettei budjetti anna kovin usein periksi näille perinneruoille, tulisin täältä muuten raskaan sarjan naisena takaisin Suomeen.

Toisenlaista gourmet-toria oli tarjolla illallakin viikonlopun menovinkin Food Festivalin muodossa.  Kovin innovatiivista ilakointia ei näkynyt, mutta katuruokatrendi näkyi siinä missä Suomessakin. Kojujen valikoima kattoi tehokkaasti kaiken sushista ja falafelista  burgereihin ja raclette-övereihin. Sateisen päivän helteinen kesähetki sattui sopivasti juuri visiitin ajalle, joten elo maistui ihan hyvin ruokakojujen valikoimaa kuolatessa. Sain käteeni myös vuoden ensimmäisen Aperol Spritzin, joten kesä on nyt virallisesti alkanut.

kommenttia: 0

Surrealistinen Sveitsi

perjantai 27. toukokuuta 2016

Bernissä on menossa kolmas päivä, joten lienee jo korkea aika päivittää akuuteimmat kuulumiset. Kämpän netti on lakossa, joten ulkoistin itseni erittäin uskottavaan tapas-kahvilaan café con lechen äärelle dataamaan.

Ensikosketukseni Sveitsiin oli pari tuntia Zürichin vanhassakaupungissa pyörimistä. Havainto 1: Meikä on näillä hinnoilla konkurssissa puolessavälissä kesää. Jälkikäteen rauhoituin, kun älysin ettei Zürichin rautatieaseman viereinen parempien ihmisten ruokakauppa ole välttämättä kaikista kuvaavin hintavertailukohde. Kyllä täällä silti päässee tarvittaessa rahoistaan eroon ilman suurempaa vaivannäköä.

Havainto 2: Tämä maa on ihan naurettavan kaunis. 1500-luvun arkkitehtuuri on kovin somaa verrattuna Wienin empire-pompöösiin, ja sama meno jatkuu Bernin vanhassakaupungissa. Joka paikka vihertää, ja turkoosi Aare-joki näyttää lähinnä värjätyltä. Kävin eilen tarkastamassa työpaikan, ja rakennuksen kattoterassilta näkyy lumihuippuiset Alpit. Hei ihan oikeasti tyypit, rajansa sillä ylisuorittamisellakin.

Havainto 3: Täällä puhutaan jotain kummallista kieltä, jolla ei ole mitään tekemistä saksan kanssa. Jotain samaa Swiizertüütschissä on kuin suomessakin, kai se on se jokaisen tavun ääntäminen kotoisan saksalaisen nielemisen sijaan. Lisäksi kurkkuäänteistä tulee hollanti mieleen. Joka tapauksessa en tajua tästä sanaakaan. Luojan kiitos tyypit osaavat standardikieltäkin, muuten olisi aika epäsosiaaliset kolme kuukautta tiedossa.

Ylipäätään olen täällä aika pihalla. Siinä missä Wieniin tuli vuosi sitten molskahdettua kuin kala veteen, tuntuu Sveitsi kovin vieraalta maalta. Käsittämätön kieli, eri valuutta ja surrealistiset maisemat pitävät eksotiikasta huolen. Vaan mikäs siinä, ollaan nyt sitten oikeasti ulkomailla. Eloa auttaa myös mahtava chileläinen kämppikseni, joka adoptoi meikän välittömästi. Juu, kyllä tästä vielä hyvä kesä tulee!


kommenttia: 5

Auf wiedersehen Suomi!

tiistai 24. toukokuuta 2016

Heitin taas heipat Tampereelle ja siirryin tänne Etelä-Suomeen odottelemaan huomenna koittavaa Keski-Eurooppaa. Kuvio alkaa olla jo niin tuttu, että tuntuu déjà vulta koko homma. Vastahan sitä 10 kuukautta sitten lähdettiin puolen vuoden Itävallan-reissulle ja nyt taas samoissa lähtökuopissa.

Lähtö Mansesta ja kesä-Suomesta tuntuu sitäkin absurdimmalta, kun ehdin vasta tässä kuussa herätä Pohjolan ihanuuteen. Muistan vielä kuukausi sitten kävelleeni kotiin ja miettineeni, kuinka kyllästynyt olenkaan koko Tampereeseen. Sitten tuli toukokuu ja yllätti: Niin tosiaan, kuten jokainen Suomen kaupunki, myös Manse on kesäkaupunki ja sellaisena varsin hurmaava. Yhtäkkiä olisikin keksinyt vaikka mitä tekemistä talven kotona nysväämisen sijaan. Melkein harmittaa lähteä tähän vuodenaikaan pois.

Tosin todellakin vain melkein. Bernissä odottaa harjoittelun lisäksi ainakin yksi innokas kämppis ja maailmanperintökohteeksi luokiteltu vanha kaupunki, eikä Sveitsi muutenkaan mikään susiruma maa taida olla. Hekumoin jo etukäteen myös saksan puhumista (joskin Switzerdütch vähän hirvittää), sitä tulee aina Suomessa ikävä. Ylipäätään uusi maa, uudet ihmiset, uudet seikkailut. Ai että meikää nyt hemmotellaan!

Seuraavaa raporttia raapustankin jo pelipaikoilla. Hasta la vista amigos, syyskuussa sitten uudestaan!


kommenttia: 2

Kolminkertainen hurraahuuto lomalle

lauantai 21. toukokuuta 2016

Torstaina sattui pieni askel ihmiskunnalle mutta suuri askel allekirjoittaneelle. Meikällä alkoi nimittäin LOMA! Lisää huutomerkkejä! Sydämiä! Räjähteleviä galakseja!

Vähän viime tippaanhan nuo kurssit jäivät, mutta mitäs pienistä, pääasia että ne ovat nyt enemmän tai vähemmän kunnialla taputeltu. Sehän tarkoittaa siis sitä, ettei minun tarvitse ajatella kolmeen kuukauteen yhtä ainutta tenttikirjaa tai kirjallisuusesseetä. Parin viikon päästä alkavat työtkin tuntuvat käytännössä lomalta, kun iltaisin ei tarvitse enää potea kroonista aikaansaamattomuutta. Ja vaikka jossain mielenhäiriössä sattuisinkin tarttumaan digitaalisen markkinoinnin tai media-analyysien bestsellereihin (mistä en kyllä löisi vetoa), saa niitäkin selata puhtaasta mielenkiinnosta ilman horisontissa häämöttäviä tenttejä riippakivinä. 


Olen tässä viimeiset pari päivää huumaantunut ihanasta vapaudesta. Ellun kanaksi ei tässä kuitenkaan voi vielä aivan heittäytyä, sillä viikonloppuna on ahkeran sosiaalisen elämän lisäksi luvassa ahkeraa muuttopakkaamista, ja jotain toimenpiteitä vaatii kuuleman mukaan myös ensi viikolla koittava Sveitsi. Vaikka toisaalta, lentoliput ja majapaikka ovat selvillä, tarvitseeko sitä muuta ulkomaanmatkalle?

Oli miten oli, hyviä aikoja tässä eletään. Mahtavat säät alkoivat juuri kreivin aikaan kruunatakseen meikän viimeisen viikonlopun Tampereella. Torstai-illan vapausjuhlista toipuminen oli helppoa brunssilla, ja vohveliraudastakin tuli otettua viimeiset ilot irti.

kommenttia: 0

Onni on olla täällä ja lähteä pois

lauantai 14. toukokuuta 2016

Olenko jo maininnut, kuinka rrrakastan toukokuuta? Eihän tässä voi olla kuin onnellinen muun muassa kaikesta. Viime viikkojen helmisatoa on esimerkiksi:

Valo. Se on kaikkialla! Koko ajan! On kirkasta, pehmeää, keltaista, valkoista, oranssia, sinistä, hehkuvaa, himmeää ja ennen kaikkea luonnonvaloa. Sanon kyllä kaikille varianteille ja imen sitä itseeni kuin mikäkin pesusieni.

Vihreys. Meikän lempiväri on täällä taas! Niin ikään kaikkialla ja kaikissa eri sävyissä. Koti-ikkunoista avautuva järvimaisema (ts. junaradan takaa hädin tuskin pilkottava vilahdus Näsijärvestä) on toki kasvanut umpeen, mutta on se sen arvoista.

Lomatunnelmat. Tenttikirjat vielä ilahduttavat opiskelijaa, mutta tähän vuodenaikaan loma on mielentila. Aamen.

Kihelmöinti. Ihan kohta koittaa uudet kuviot Sveitsissä, ja uskallan hiljalleen innostua muutenkin kaikesta tulevasta, mitä en vielä tiedäkään. Maailmassa on niin paljon mahdollisuuksia, että jos joku lyö oven nenän eteen, aukeaa samalla tusina muuta.

Sosiaalinen elämä. Niin minä kuin ystävät olemme talvihorroksen jälkeen kömpineet koloistamme. Oli jo aikakin.


Viime viikkoina ei ole kulunut varmaan yhtäkään päivää, jolloin en fiilistellyt Suomea hurmoksessa. Osittain on sääli lähteä juuri nyt Sveitsin helteisiin, kun täällä on parhaat kuukaudet käsillä. Toisaalta itseni tietäen juuri maisemanvaihdos lienee osatekijänä euforiassani. Arkea arvostaa ihan eri tavalla, kun tietää olevansa kohta ihan muissa kuvioissa.

Samalla olen jo tosi täpinöissäni Bernistä ja kaikesta, mikä siellä odottaa. Allekirjoitan täysin erään viisaan ystävän toteamuksen omista kuvioistaan: on ihana olla siellä missä on ja on ihana lähteä pois. Win-win!

kommenttia: 2

Maapähkinävoin opetuksia

torstai 12. toukokuuta 2016

Minulta meni syksyllä maapähkinävoi pannaan siinä vaiheessa, kun löysin itseni lusikoimasta sitä suoraan purkista. Saavutus sinänsä, sillä pari vuotta aiemmin en oikeastaan edes perustanut koko tökötistä. Vaan sitten tuli Elina Innasen Vegaanin keittiössä ja maapähkinävoituorepuuro. Ja omena-maapähkinäyhdistelmä. Ja niin, lopulta maapähkinävoi ihan sellaisenaan.

Eilen kuitenkin iski mieliteko, ja päätin että on aika koetella itsehillinnän rajoja. Se saattoi olla virhe, sillä vuorokaudessa olen tyhjentänyt purkista puolet. Onneksi viime viikkojen melkein lomalla –mentaliteetti antaa paljon anteeksi. Kerrankos sitä, kunhan tyhjennettyjä purkkeja ei nyt ihan kasaksi asti kerry.

Sama asenne on ollut pop muutenkin arjessa. Treenimotivaatio on jäänyt tenttien, kipeän nilkan (portaat on vaarallisia) ja yleisen laiskuuden jalkoihin, mutta kyllä se siitä. Poismuutto ja Bern kolkuttelevat jo ovella, enkä ole orientoitunut niihin vielä yhtään. Pah, odottiko kukaan muka jotain muuta? Haen tässä yhteen maisteriohjelmaan ihan hakemisen ilosta, vaikka näillä papereilla ei sinne ole mitään asiaa. Hui hai, menköön harjoituksesta.

On oikein virkistävää muistaa silloin tällöin, ettei elämä oikeasti ole niin vakavaa. Näihin sanoihin on hyvä lopettaa ja siirtyä takaisin maapähkinävoileivän pariin.
kommenttia: 0

Pastellia ja sokeriövereitä

sunnuntai 8. toukokuuta 2016

Terveisiä täältä Etelä-Pohojammaalta eli tuttavallisemmin Eepeeltä! Aloitin viikonlopun reteästi lauantaina aamukahdeksan tentillä ja puksuttelin sitten suoraan junalla vanhempien huomaan leputtamaan pänttäyksen rasittamia aivopolojani.

Kyseisen kurssin tenttiminen oli astetta pitkällisempi ja hermoja raastavampi prosessi (nimim. ensimmäinen yritys maaliskuussa). Kaikkien harmaiden hiusten jälkeen kunnialla selvitetty tentti oli siis varsin hyvä syy kahville kakun kera. Siksipä (ja ihan muuten vaan) testattiin lähistön uusinta kahvilaa. 

Vanhassa, erittäin vaaleanpunaisessa puutalossa Ilmajoella sijaitsee sisustusliike ja kahvila Mallan Makeat. Pastellivärejä ei olla säästelty sisätiloissakaan: koko pytinki on ikkunankarmeja, astioita ja sisustustavaroita myöten silkkaa vaahtokarkkiväriä. Ei toki visuaalisesti ehkä se omin tyylini, mutta kaikessa överiydessään kahvila oli kyllä tosi soma, pakko myöntää.



Kutsukaa cityjuntiksi, mutta näin persoonallisen kahvilan löytäminen Ilmajoen kokoisesta pikkupaikkakunnalta oli oikein positiivinen yllätys. Tuskinpa nämä paikat pysyisivät siltikään pystyssä ilman itse asiaa eli vakuuttavaa ruokapuolta. Tässä tapauksessa en ihmettele suosiota. Kahvi ja kiitettävän kokoinen leivospala viidellä eurolla ei budjettia kaada (terveiset vaan Tampereen 6,90 euron kakkupaloille) eikä maussa ollut kyllä valittamista. Nomen est omen: yllättäen ainakin suklainen kinuski-pähkinäleivos ja pavlova paikkasivat kolottavan sokerihampaan, eikä tarjooma näyttänyt liian vähäsokeriselta muutenkaan. Kakkuvitriinin lisäksi saatavilla oli vohvelibuffettia ja Minetti-jäätelöitä. Onko kumpikaan muka koskaan osoittautunut huonoksi ideaksi?

Kaiken kaikkiaan on tällaiset pienet ja persoonalliset kahvilat lämmittävät mieltä yhtä lailla syrjäisemmillä seuduillakin kuin Mansessa ja Helsingissä. Jos satut koskaan eksymään Ilmajoelle päin, kannattaa ehdottomasti iltapäiväkahvit käydä ryystämässä Mallan luona. Ja kun nyt sille linjalle lähdettiin, Kauhajoeltahan löytyy myös varsin symppis kahvila Valkoinen Puu, ihan vain jos kahvihammasta jää vielä kolottamaan.


Asematie 18
60800 Ilmajoki 
(Huom. auki vain to-la) 
kommenttia: 2

Luksusta opiskelijan keittiössä

torstai 5. toukokuuta 2016

Ystävän alivuokralaisena asumisessa on puolensa. Kiistattomasti paras niistä on keittiön varustelutaso. Puutteellisen säilytystilan vuoksi jätin suurimman osan omista tavaroistani säilöön, mutta rakkaista astioistani ja keittiövälineistä en ollut valmis olemaan erossa yhtään pidempään kuin oli pakko. Voinette kuvitella lopputuloksen, kun meikällä oli jo etukäteen enemmän astioita kuin järjellä on perusteltavissa. Mukit, kupit ja kirnukat vievät liioittelematta kämpän säilytystilasta puolet.

Ihan parasta on, kuinka me vuokraemäntäni kanssa täydennetään toisiamme. Minä toin yhtälöön sauvasekottimen ja kahvinkeittovälineet ja sain vastineeksi sähkövatkaimen, blenderin ja vohveliraudan. Ensimmäisen kuukauden täällä elinkin vihersmoothiella, ja mainitsinko jo ne vohvelit?! Astetta paremmin varusteltu keittiö on muutenkin opiskelijan luksusta. Kerrankin eivät lusikat lopu kesken, oikeankokoisia kattiloita piisaa ja juomalasin voi valita fiiliksen mukaan (Kartio vai Sarjaton? Tai sittenkin Hotcool?). 

Tässä vuosien varrella paikasta toiseen muuttaessa on tullut huomattua, että aika vähälläkin materialla pärjää. Rakastan täysiä kirjahyllyjä, mutta kuinka usein hartaudella hamstrattuihin kirjoihin tulee muka palattua, jos niitä nyt ylipäätään lukee ensimmäistäkään kertaa? Puolet vaatteista joutaisi kirpputorille, ja kaikennäköistä roinaa kertyy muutenkin nurkkiin pyörimään. Mutta niin paljon kuin tavarasta eroon hankkiutumisesta haaveilenkin, ei into ulotu sinne köökin puolelle lainkaan. Mitä paremmin ja esteettisemmin varusteltu keittiö, sitä onnellisempi elämä. Tiskikoneen jos vielä saisi, niin onneni olisi varmaankin täydellistä.

kommenttia: 2

Vappu eli onnellisuudesta

tiistai 3. toukokuuta 2016


Vappu oli jälleen vappu, siis taattu napakymppi. Vappuaaton rymyjuhlinnat ovat jääneet minulle kaikkien näiden opiskelijavuosienkin jälkeen hieman päälleliimatuksi konseptiksi, mutta vappupäivä sen sijaan varasti taas show'n. Tuntikaupalla istuskelua ja munkin ahmimista Koskipuistossa ystävien kanssa samalla kuin Tammerkosken vesi virvoitti TTY:n fuksipoloista teekkareita kuin perhosia konsanaan. Lähes kesälämpötilat ja auringonpaiste vielä siihen päälle, ja avot. Muuta ei onneen enää tarvita.

Olen vappulapsi henkeen ja vereen, ihan jo siksikin, että syntymäpäiväni sijoittuu myös toukokuun alkuun. Vaikka juhlapyhät menettävät vuosi vuodelta enemmän hohtoaan, kuuluu vappuun edelleen aavistus samasta lapsuuden innosta kuin parikymmentä vuotta sitten. Se on kevään kulminoituma, ja pitkän horroksen jälkeen koko elämänpiiri avautuu taas maailmalle.


Koska neljän seinän sisältä poistuminen on siis aivan erityisen pop tähän vuodenaikaan, kruunattiin ystävän kanssa vappupäivä keittämällä kahvit termareihin ja ihailemalla auringonlaskua kallionkielekkeellä. Meidän ja Näsijärven väliin jääneet junarata ja työmaa-alue eivät tehneet maisemasta varsinaisesti kuvauksellista, mutta valo oli mieletön ja pitkästä aikaa oltiin vain ilman kiirettä minnekään. Käytiin syvälliset ja pinnalliset aiheet läpi, naurettiin laadukkaille kuville ja nautittiin vielä kerta kiellon päälle vuoden vappubiisistä (Fitz and the Tantrums – Handclap! Kevään kirkkain timantti!).

Oikotienä onneen tulee tavoiteltua täydellisiä hetkiä ja ideaalia elämäntilannetta ja ties mitä vielä. Aina välillä tuntuu, että ne taitavatkin olla itse asiassa kiertoteitä. Tämän vuoden vappupäivään ei nimittäin vaadittu mitään spektaakkelia, vaan teemaksi riitti oleminen. Siinä samalla olin vahingossa onnellinen.


kommenttia: 0
Tilaa: Blogitekstit (Atom)
Someikonit © JH / Koodikielellä.blogspot.fi. Sisällön tarjoaa Blogger.

Etsitkö jotain?

Instagram