Auf wiedersehen Suomi!
tiistai 24. toukokuuta 2016Heitin taas heipat Tampereelle ja siirryin tänne Etelä-Suomeen odottelemaan huomenna koittavaa Keski-Eurooppaa. Kuvio alkaa olla jo niin tuttu, että tuntuu déjà vulta koko homma. Vastahan sitä 10 kuukautta sitten lähdettiin puolen vuoden Itävallan-reissulle ja nyt taas samoissa lähtökuopissa.
Lähtö Mansesta ja kesä-Suomesta tuntuu sitäkin absurdimmalta, kun ehdin vasta tässä kuussa herätä Pohjolan ihanuuteen. Muistan vielä kuukausi sitten kävelleeni kotiin ja miettineeni, kuinka kyllästynyt olenkaan koko Tampereeseen. Sitten tuli toukokuu ja yllätti: Niin tosiaan, kuten jokainen Suomen kaupunki, myös Manse on kesäkaupunki ja sellaisena varsin hurmaava. Yhtäkkiä olisikin keksinyt vaikka mitä tekemistä talven kotona nysväämisen sijaan. Melkein harmittaa lähteä tähän vuodenaikaan pois.
Tosin todellakin vain melkein. Bernissä odottaa harjoittelun lisäksi ainakin yksi innokas kämppis ja maailmanperintökohteeksi luokiteltu vanha kaupunki, eikä Sveitsi muutenkaan mikään susiruma maa taida olla. Hekumoin jo etukäteen myös saksan puhumista (joskin Switzerdütch vähän hirvittää), sitä tulee aina Suomessa ikävä. Ylipäätään uusi maa, uudet ihmiset, uudet seikkailut. Ai että meikää nyt hemmotellaan!
Seuraavaa raporttia raapustankin jo pelipaikoilla. Hasta la vista amigos, syyskuussa sitten uudestaan!
Whii, tekis itekin mieli käydä Bernissä :) Oon mennyt vaan junalla läpi, mutta sen perusteella näyttää kivalta. Schwiizertüütsch on kyllä ihan oma kielensä, mulla ainakin on vaikeuksia ymmärtää ja saksalaisnatiivi miekkonenkaan ei saa kaikesta selvää. Mutta eiköhän siihenkin aika pian totu kun kuulee joka puolella. Mihis muuten meet harjotteluun?
VastaaPoistaKyllähän tää ihan käymisen arvoiselta paikalta näyttää, joten tänne vaan! Turistioppaaksi musta ei vielä näillä taidoilla liene, mutta kanssaturistiksi voin ryhtyä ;)
PoistaSiis herranjumala, nimenomaan oma kielensä. Väitän osaavani ihan hyvin saksaa ja selviän Itävallankin puolella ihan hyvin, mutta tästä versiosta en ymmärrä sanaakaan. Mutta ehkä kolmessa kuukaudessa tosiaan tottuisi edes sen verran, että poimisi puheenaiheen? :D Oon täällä tosiaan kesän Suomen suurlähetystössä jokapaikanhöylänä.