Keski-Euroopassa asumisen yksi ehdottomia hyviä puolia on pulskasti voiva markkinakulttuuri. Bernissäkin on pienet viikkomarkkinat tuomiokirkon huudeilla joka lauantai, ja sinne päädyin puolivahingossa heti eilen.

Markkinaviboihin kuuluu olennaisena osana haaveet viikonlopun herkutteluhetkistä tuoreen leivän, paikallisten juustojen ja tuoreiden vihannesten äärellä. Rehellisyyden nimissä ostan markkinoilta kuitenkin hyvin harvoin mitään, koska opiskelijabudjetti. Ehkä ensi kerralla annan itselleni kuitenkin hemmotteluluvan, sen verran hyvännäköistä settiä oli tarjolla.

Oli miten oli, torilla on myös hauska käyskennellä ihan muuten vain. Sveitsissä kun ollaan, juustokojuja löytyi joka lähtöön, ja ne kaikki pursuilivat ties mitä sortimentteja ja fondue-settejä. Ai että! Alppilehmien luvatussa maassa myös lihakojuja oli loogisesti melkoinen määrä, mutta puolenpäivän aikaan torin vihannekset olivat jo lähes kaikki finito.


Meikää valistettiin myös perinteisestä sunnuntaipullasta Zöpfestä (Bernin ulkopuolella kuulemma Zopf, koska miksi yhdessä kielessä käytettäisiin samoja sanoja?). Briochen tyylinen letitetty vuokaleipä ostetaan kuuleman mukaan sunnuntaille ja syödään ties minkä hillojen ja nutellojen kanssa. Omnomnomn. Ehkä ihan hyväkin, ettei budjetti anna kovin usein periksi näille perinneruoille, tulisin täältä muuten raskaan sarjan naisena takaisin Suomeen.

Toisenlaista gourmet-toria oli tarjolla illallakin viikonlopun menovinkin Food Festivalin muodossa.  Kovin innovatiivista ilakointia ei näkynyt, mutta katuruokatrendi näkyi siinä missä Suomessakin. Kojujen valikoima kattoi tehokkaasti kaiken sushista ja falafelista  burgereihin ja raclette-övereihin. Sateisen päivän helteinen kesähetki sattui sopivasti juuri visiitin ajalle, joten elo maistui ihan hyvin ruokakojujen valikoimaa kuolatessa. Sain käteeni myös vuoden ensimmäisen Aperol Spritzin, joten kesä on nyt virallisesti alkanut.

Lähetä kommentti

Someikonit © JH / Koodikielellä.blogspot.fi. Sisällön tarjoaa Blogger.

Etsitkö jotain?

Instagram