Vappu eli onnellisuudesta

Vappu eli onnellisuudesta

tiistai 3. toukokuuta 2016

Vappu oli jälleen vappu, siis taattu napakymppi. Vappuaaton rymyjuhlinnat ovat jääneet minulle kaikkien näiden opiskelijavuosienkin jälkeen hieman päälleliimatuksi konseptiksi, mutta vappupäivä sen sijaan varasti taas show'n. Tuntikaupalla istuskelua ja munkin ahmimista Koskipuistossa ystävien kanssa samalla kuin Tammerkosken vesi virvoitti TTY:n fuksipoloista teekkareita kuin perhosia konsanaan. Lähes kesälämpötilat ja auringonpaiste vielä siihen päälle, ja avot. Muuta ei onneen enää tarvita.

Olen vappulapsi henkeen ja vereen, ihan jo siksikin, että syntymäpäiväni sijoittuu myös toukokuun alkuun. Vaikka juhlapyhät menettävät vuosi vuodelta enemmän hohtoaan, kuuluu vappuun edelleen aavistus samasta lapsuuden innosta kuin parikymmentä vuotta sitten. Se on kevään kulminoituma, ja pitkän horroksen jälkeen koko elämänpiiri avautuu taas maailmalle.

Koska neljän seinän sisältä poistuminen on siis aivan erityisen pop tähän vuodenaikaan, kruunattiin ystävän kanssa vappupäivä keittämällä kahvit termareihin ja ihailemalla auringonlaskua kallionkielekkeellä. Meidän ja Näsijärven väliin jääneet junarata ja työmaa-alue eivät tehneet maisemasta varsinaisesti kuvauksellista, mutta valo oli mieletön ja pitkästä aikaa oltiin vain ilman kiirettä minnekään. Käytiin syvälliset ja pinnalliset aiheet läpi, naurettiin laadukkaille kuville ja nautittiin vielä kerta kiellon päälle vuoden vappubiisistä (Fitz and the Tantrums – Handclap! Kevään kirkkain timantti!).

Oikotienä onneen tulee tavoiteltua täydellisiä hetkiä ja ideaalia elämäntilannetta ja ties mitä vielä. Aina välillä tuntuu, että ne taitavatkin olla itse asiassa kiertoteitä. Tämän vuoden vappupäivään ei nimittäin vaadittu mitään spektaakkelia, vaan teemaksi riitti oleminen. Siinä samalla olin vahingossa onnellinen.