Riemuloma Rivieralla, eiku Lausannessa

Riemuloma Rivieralla, eiku Lausannessa

tiistai 28. kesäkuuta 2016

Tiheämpi postaustahti mai ääs. Eikö meidän internet sanonut sopimusta loppuviikosta just kun meinasin päivittää kuulumisia.

Raportoitavaahan tässä nimittäin on vaikka muille jakaa. Aloitetaan nyt vaikka siitä, että sisko saapui juhannukseksi kylään jälkikasvunsa kanssa. Kesäsäät alkoivat juuri kreivin aikaan samaan saumaan (oli jo aikakin), ja ensimmäiset pari päivää valutettiin hikeä pitkin Bernin katuja. Kahvilat tsek, lähivuori tsek, Saksa-Slovakia tsek.

Mutta jätetään Bernin kuppilat ja kukkulat vielä hetkeksi. Ensimmäisen kunniamaininnan ansaitsee nimittäin meidän sunnuntainen päiväretki Lausanneen. Yhtä Montreux’ssa vietettyä työpäivää ja kahta Zürichissä tapettua tuntia lukuun ottamatta en ollut tosiaan nähnyt Sveitsistä Bernin lisäksi mitään. Nada. Nichts. Rien. Varsin korkea aika ekskursiolle.

Tavoillemme uskollisena kumpikaan meistä ei ottanut Lausannesta mitään selvää ennen reissua (tekosyynä tällä kertaa edellä mainittu internetlakko). Heh, olisi ehkä voinut, sillä paikalla vietetyistä 5 tunnista aika monta kului kadonneen keskustan metsästämiseen. Vaan hällä väliä, Lausannen ehdoton valttikortti on nimenomaan sijainti Genevejärven rannassa. Se sinisyys! Ne vuoret! Se rauha! Oltiin siskon kanssa molemmat samaa mieltä siitä, että kyllä järven rannalla on ihmisen hyvä olla.  Joet menettelee ja meri on cool mutta kyllä niissä järvissä on sitä jotain. Genevejärvi on näemmä aika isokin, ja ainakin siellä haisee lähes merelliseltä, siis  vahvasti kalalta. 

Ja löytyi se keskustakin lopulta – semmoisen kukkulan huipulta, että kyllä gluteus maximukset kiittivät. Talojen välistä vilkkui näkymät järvelle ja sen takaisille Alpeille.

Olo oli kuin etelänlomalla. Harvemmin näissä saksankielisissä maissa tulee enää ulkomaanfiilistä, mutta ranskanpuoleinen Sveitsi tuntui jo aivan eri maalta. Arkkitehtuuri on varsin erinäköistä, sirompaa ja Riviera-henkistä. Kyllä niiltä ranskalaisilta parvekkeilta kelpaisi ihailla maisemia. 

Paljon tekee myös ympärillä kuuluva ranska. Ruosteista français'ta pääsin minäkin kaivelemaan muistini pohjamudista. Tyylipisteitä ei näistä karkeloista jaettu, mutta onnistuin tilaamaan jopa siskonpojan haastavan pasta-annoksen (au naturel avec beurre et fromage s'il vous plaît), joten pragmatiikka voitti. Oikeastaan kieli maistui pitkästä aikaa ihan kivalta suussa, vaikka kaikki sanat olivatkin hukassa. Taitaapa siis olla loppuoleskelun agendalla vielä reissu jos toinenkin ranskankielisille seuduille: kyllä näissä maisemissa näemmä paatuneinkin français-asennevammainen löytää kadonneen oppimismotivaation.

kommenttia: 0

Kun ei huvita

Kun ei huvita

lauantai 18. kesäkuuta 2016

Aina ei vaan lähde. Vähän sellainen olo on ollut viime viikkoina, kuten blogin päivitystahdistakin on voinut päätellä. 

Keski-Euroopan yllä jumittaa ikuiselta tuntuva matalapaine, ja sää on ollut pysyvästi sateinen, kolkko ja harmaa. On jäänyt näissä oloissa tutkimusretket kaupungissa ja lähialueilla aika vähiin, kun koko ajan tekee mieli kääriytyä peiton alle teemukin kanssa. Kasautuva univelka, liika ruoka ja liian vähäinen liikunta ovat myös kantaneet kortensa plääh-kekoon.

Lohtua on sentään luvassa. Kävin eilen vihdoin brassijujutsutreeneissä, ja tunsin heti kuinka elämälläni on jälleen tarkoitus. Itse treenaamista on tietysti ollut ikävä, mutta samalla yksi iso palanen loksahti paikoilleen Sveitsiin sopeutumisessa. Tähän asti olen lähinnä ajelehtinut kämppiksen ja muiden mukana. Toki on ollut mahtavaa tutustua heti ihaniin ihmisiin ja päästä kuvioihin mukaan, mutta en ole oikein tehnyt mitään itse, ja se jotenkin häiritsee. Nimenomaan se ajelehtiminen. Treenaaminen sen sijaan on minun arkeani missä ikinä olinkaan, ja ehkä juuri se arjen paras pala. Se tarjoaa kaiken: liikunnan euforian, ajanvietteen, kehittymisen voitonriemun, sosiaaliset kontaktit, ystäviä – ja nyt sitä on vihdoin luvassa Bernissäkin! Nyt voin olla täälläkin onnellinen.

Aurinko alkaa muutenkin pilkahdella pilvien takaa, sekä kuvainnollisesti että ihan säätiedotustenkin mukaan. Jaetaan kämppiksen kanssa rakkaus ruokaan, viiniin ja hölöttämiseen, joten kotielämä ei kovin huonoa täällä voi olla. Ensi viikolla pääsee taas turistimoodiin, kun sisko tulee käymään. Kaiken lisäksi ajattelin myös kokeilla riittäviä yöunia aina silloin tällöin, väittävät niiden parantavan elämänlaatua. 

Parin viikon horrostamisen jälkeen ajattelin heräillä raapustelemaan bloginkin puolelle taas useammin. Bloggaaminen on ylipäätään plussaa aina arjen kaatuessa päälle, sillä kameraa mukana raahatessa tulee ympäristöönkin kiinnitettyä eri tavalla huomiota. Siitä on harvemmin haittaa.

kommenttia: 2

Sadepäiviä

Sadepäiviä

keskiviikko 8. kesäkuuta 2016

Poikki, puhki, kaputt, finito. Siinä päällimmäiset fiilikset just nyt. Harjoittelu alkoi viikko sitten ja kuten uudet työt aina, se vaatii näin aluksi epäilyttävän paljon aivokapasiteettia. Illanviettoja mahtui aikaisten herätysten viikkoon muutama, ja viimeiset neljä päivää kului tyystin reissussa – muun muassa yllärikohteessa Wienissä. Pähkinänkuoressa: voi tätä univelkaa.

Bernissä on onneksi niin sateista, että töiden jälkeen voi perustellusti jäädä kotisohvalle koomaamaan teemuki kourassa. Kämppis kantaa minulle töistä suklaata ja lähtee itse kuntosalille. Lupaan ja vannon aloittavani treenaamisen ensi viikolla, mutta just nyt kerään vain energiavarantoja kotoilun ja sen suklaan tuhoamisen muodossa.

Eeva Kolu kirjoitti joskus joulukuussa Anthony Doerrin kirjasta Kaikki se valo jota emme näe. Olen siitä asti haaveillut sen lukevani, ja nyt, puoli vuotta myöhemmin, opus vihdoin tarttui mukaan. Ahmin sitä kotimatkalla Wienistä parhaan kykyni mukaan, ja oikein hyvältä vaikuttaa. Olen nykyään surkea kaunokirjallisuuden kuluttaja, joten tuntuu sitäkin paremmalta löytää pitkästä aikaa mukaansatempaava kirja, joka ei kaiken lisäksi lopu ihan heti kesken. Sopii myös mainiosti sinne sohvalle kaveriksi.  

Huom. kuvan opiskelumatskut eivät liity tapaukseen – luojan kiitos.

kommenttia: 0