Kun ei huvita

Kun ei huvita

lauantai 18. kesäkuuta 2016

Aina ei vaan lähde. Vähän sellainen olo on ollut viime viikkoina, kuten blogin päivitystahdistakin on voinut päätellä. 

Keski-Euroopan yllä jumittaa ikuiselta tuntuva matalapaine, ja sää on ollut pysyvästi sateinen, kolkko ja harmaa. On jäänyt näissä oloissa tutkimusretket kaupungissa ja lähialueilla aika vähiin, kun koko ajan tekee mieli kääriytyä peiton alle teemukin kanssa. Kasautuva univelka, liika ruoka ja liian vähäinen liikunta ovat myös kantaneet kortensa plääh-kekoon.

Lohtua on sentään luvassa. Kävin eilen vihdoin brassijujutsutreeneissä, ja tunsin heti kuinka elämälläni on jälleen tarkoitus. Itse treenaamista on tietysti ollut ikävä, mutta samalla yksi iso palanen loksahti paikoilleen Sveitsiin sopeutumisessa. Tähän asti olen lähinnä ajelehtinut kämppiksen ja muiden mukana. Toki on ollut mahtavaa tutustua heti ihaniin ihmisiin ja päästä kuvioihin mukaan, mutta en ole oikein tehnyt mitään itse, ja se jotenkin häiritsee. Nimenomaan se ajelehtiminen. Treenaaminen sen sijaan on minun arkeani missä ikinä olinkaan, ja ehkä juuri se arjen paras pala. Se tarjoaa kaiken: liikunnan euforian, ajanvietteen, kehittymisen voitonriemun, sosiaaliset kontaktit, ystäviä – ja nyt sitä on vihdoin luvassa Bernissäkin! Nyt voin olla täälläkin onnellinen.

Aurinko alkaa muutenkin pilkahdella pilvien takaa, sekä kuvainnollisesti että ihan säätiedotustenkin mukaan. Jaetaan kämppiksen kanssa rakkaus ruokaan, viiniin ja hölöttämiseen, joten kotielämä ei kovin huonoa täällä voi olla. Ensi viikolla pääsee taas turistimoodiin, kun sisko tulee käymään. Kaiken lisäksi ajattelin myös kokeilla riittäviä yöunia aina silloin tällöin, väittävät niiden parantavan elämänlaatua. 

Parin viikon horrostamisen jälkeen ajattelin heräillä raapustelemaan bloginkin puolelle taas useammin. Bloggaaminen on ylipäätään plussaa aina arjen kaatuessa päälle, sillä kameraa mukana raahatessa tulee ympäristöönkin kiinnitettyä eri tavalla huomiota. Siitä on harvemmin haittaa.