Tamperelaiset ovat leppoisaa kansaa, mutta kahdessa asiassa täällä täytyy tunnustaa väriä. Kaikista merkittävin kysymys on tietenkin, kannatatko Ilvestä vai Tapparaa. Lähes yhtä tärkeää on, oletko east- vai westside-tyyppejä. 

Kohtalon johdattamana minä aloitin Manse-taipaleeni idän puolelta ja siellä olen tehokkaasti tähän syksyyn saakka pysynyt – erityismaininnan ansaitsevat idän ytimessä Hervannassa vietetyt vuodet. Länsituntemukseni on jäänyt Hämeenpuistoon ja painisalilla ravaamiseen. 

Teema tuli ensimmäistä kertaa joskus kolme vuotta sitten puheeksi paikallisystävän kanssa, joka tuumasi että asialle on tehtävä jotain. Silloin jo kehiteltiin Westside-kierroksen konsepti. Idea oli loistava, mutta ketään ei yllättäne, että toteutus jäi uupumaan. Mutta nyt vihdoin, lokakuussa armon vuonna 2016, tartuimme tuumasta toimeen! Oli jo aikakin, sillä olo on ollut vähän orpo harhauduttuani länsipuolelle asumaan.


Myönnän, vähän liioittelin. Hämeenpuiston ja Onkiniemen lisäksi olen sentään tutustunut Pyynikkiin  treenimatkan ja Pyynikin näkötornin munkkikahvien muodossa. Kierros alkoi siis kunnianhimoisesti suoraan Pispalasta – milläs muullakaan kuin ruoalla. Café Pispalan brunssia oli kovasti kuultu hehkutettavan, joten suuntasimme sinne. Kannatti! Varsin kohtuuhintainen breku jumalaisine pannukakkuineen sekä ihastuttavasti sisustettu valoisa puutalokahvila veivät kielen ja sydämen. 

Ruokaövereiden jälkeistä ähkyä oli hyvä lähteä sulattelemaan Pispalan ja Tahmelan puutaloidyllissä haahuilemalla. Vanhat ja värikkäät talot harjunrinteessä sekä kahdelle järvelle aukeavat näkymät olivat sen verran kivoja katseltavia, että kysyin itseltäni muutamaankin otteeseen, miten ihmeessä olen onnistunut ne tähän saakka välttämään. Seutu on täydellistä sunnuntaikävelymiljöötä. Pispalan portaat ovat myös käsite urheilullisten ihmisten treenikalenterissa, mutta itse taidan jättää ne kunnianhimoisemmille liikkujille.


Länsi-Tampere ei toki rajoitu Pispalanharjuun. Rosoisempaa lähiötunnelmaa haimme Epilän ja Kalkun kaduilta. Kuvamateriaali jäi näistä kohteista uupumaan, pääasiassa siitä syystä ettei 70-luvun lähiörakentaminen sitten kuitenkaan inspiroinut kuvaajaa. Jäi kuitenkin tunne, että nyt päästiin astetta lähemmäs sitä myyttistä perinteisen tamperelaisuuden ydintä, josta tällainen yliopistokuplassa elävä nuori uudisasukas voi vain haaveilla. Karjalalippikset ja lihapiirakat olivat vahvasti mielessä, rullaavista ärristä puhumattakaan.

Perinteisten Manse-vibojen lisäksi löytyi maisemia. Tohlopinjärven pumpulipilvet ja Mustavuorelta levittäytyvät ruska- ja järvitäplät muistuttivat siitä, että kyllä täällä kotimaassakin kelpaa. Tunnustan kuitenkin, ajatus Mustavuori-tönöstä vakavasti otettavana laskettelukeskuksena sai aikaan spontaanin nauruntyrskähdyksen. Vaan siihen on kai tyydyttävä mitä saatavilla on.

Westside-kierros oli nappiosuma, joka toivottavasti poikii hamassa tulevaisuudessa lisää kotiseutumatkailua. Voitte nimittäin varmaan arvata Pirkanmaan-tuntemukseni tason, kun kerta Länsi-Tampereeseen tutustuminen koitti jopa viiden vuoden sisään virallisesta tamperelaistumisestani. Pispalan ja Tahmelan maisemiin taidan vielä palatakin.

Erityiskiitos vielä loistavalla paikallisoppaalle!


2 kommenttia

  1. Kiitos virtuaalikierroksesta! Vähän salaa haaveillu, että oispa jännittävää asuakin Tampereella. Se on jotenkin niin sympaattinen kaupunki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilo oli tyystin mun puolella! :) Manse on kyllä symppis ja kotoisa, sitä ei käy kieltäminen. Kuka tietää, ehkä te vielä löydättekin itsenne täältä jonain kauniina päivänä? ;)

      Poista

Someikonit © JH / Koodikielellä.blogspot.fi. Sisällön tarjoaa Blogger.

Instagram