Mihin minun lumet hävis?
keskiviikko 23. marraskuuta 2016
Marraskuu. Ensilumen tullessa ehdin jo uskoa parempaan, antaa tälle pahamaineiselle kuukaudelle mahdollisuuden. Ehkä Suomen talvi ei ansaitsekaan sitä antipatiaa, jonka olen sitä kohtaan viime vuosina kehittänyt. Lumi narskui ihanasti kenkien alla, ja hinku oli kova päästä raikkaaseen pakkasilmaan reippailemaan. Joulufiiliskin nousi saman tien kattoon.
No sitten kävi perinteisesti ja se lumi suli. Vaan toisaalta, onkos sitä ennenkään ollut valkoista marraskuuta, olen yrittänyt lohduttautua ja toivoa, että kyllä ne sieltä vielä palaavat. Ja mitä tekee marraskuu? Heittää peliin 8 astetta, jatkuvan sumutihkun ja pilkkopimeyden iltapäiväneljästä aamukahdeksaan. Auringosta ei tietoakaan. Kiitos tästä märästä ja pimeästä rätistä vasten kasvoja.
Niin tosiaan, Suomen talvihan on oikeasti ihana, kun on lunta ja pakkasta. Ongelma olikin siinä, ettei viime vuosina ole liiemmin näkynyt talvea kahta viikkoa kauemmin – ja sen ainoan kerran, kun täällä ollaan päästy paukkupakkasiin, olen ollut ilmastopakolaisena Wienissä. Putkeen on siis mennyt. Kirvestä ei toki kannata vielä tähän vuodenaikaan heittää kaivoon, mutta kyllä tässä alkaa ymmärtää talven perässä Rovaniemelle muuttanutta ystävää sekä omaa haikailuaan Keski-Eurooppaan. Siellä talven puute on sentään oletusarvo eikä jokavuotinen pettymys.
Lähetä kommentti