Rentoutumista maailmantuskan parissa

Rentoutumista maailmantuskan parissa

sunnuntai 20. marraskuuta 2016

Nuorempana olin varsinainen lukutoukka. Sittemmin lukemattomat kirjatentit ovat näivettäneet lukuinnon pääosin minimaaliseksi, mutta vielä joskus tulee mieliteko tarttua kirjaan vielä vapaa-ajallakin, olkoonkin että opukset jäävät usein puolitiehen. Varsinkin romaanit. Mikä siinä on, että kertomakirjallisuudesta jaksaa lukea ne hömppäromanttiset chick lit –pokkarit, mutta kaikki vähänkään syvällisempi jää haaveeksi vain? Tyydyn vain ihailemaan vierestä ystävää, jolla on tälläkin hetkellä menossa Haruki Murakami -vaihe. Ei mulla vaan.

On siis jokseenkin epäloogista, että pänttäämisellä kyllästetyt aivoni kyllä jaksavat tietokirjallisuutta. Toisaalta olen usein pähkinöinä myös tenttikirjoistani, mutta niitä lukiessa on henkinen pakko tehdä muistiinpanoja ja miettiä, ymmärsinköhän tämän nyt just oikein. Mikäpä siis olisikaan rentouttavampaa kuin lukea samantapaisia juttuja omaksi ilokseen ilman takaraivossa väijyvää kertauskuulustelua?

Niinpä nytkin meikäläisellä on niinkin kevyttä iltalukemista kuin Naomi Kleinin Tuhokapitalismin nousu. En ole ihan varma, miten perustelisin tämän kirjan rentouttavuuden, sillä lukukokemuksen välitön seuraus on valtava maailmantuska. Seuraavaksi ajattelin siirtyä lukemaan niinkin pirteästä aiheesta kuin Ilmastonmuutos ja yhteiskunta. Tai ehkäpä joku talouskirja?

Parasta näissä yhteiskuntaopuksissa on, kun tieto alkaa limittyä siihen, mitä koulunpenkillä oppii. Mitä enemmän näistä lukee, sitä monipuolisemmin alkaa maailmakin hahmottua. Lisäksi on ihan kiva huomata, että sivuaineetkin on ilmeisesti valittu ihan osuvasti, kun samoihin teemoihin tekee mieli palata vapaa-ajalla, vaikka sitten maailmantuskan hinnalla.