Kuukausi vegaanina – mitä jäi käteen?
maanantai 30. tammikuuta 2017
Tammikuu lähenee loppuaan ja niin myös puolen Suomen viettämä vegaanihaaste. Vaikka en mikään uuden vuoden lupaus -ihminen olekaan, olen viime vuosina harhautunut tammikuussa puolivillaisiin kasvisruokahaasteisiin ihan siksikin, että viikon joulukinkkumätön jälkeen ei tee mieli edes haistaa lihaa. Näillä fiiliksillä päätin minäkin spontaanisti kokeilla kuukautta vegaanina.
Haastetta on nyt 30 päivää takana ja yksi edessä, joten eiköhän ala olla katsauksen paikka. Menikö kuukausi nälässä vai olenko löytänyt valon ja elämän tarkoituksen?
Heti kärkeen antikliimaksi: haaste on mennyt varsin helposti ja vaivattomasti. Lähdin vähän soitellen sotaan enkä tosiaan jaksanut uhrata arkeani nipottamiseen ja tuoteselosteiden kyttäämiseen. Syön muutenkin lähes pelkkää kasvisruokaa, joten lihankorvikkeiden pähkäily ei vienyt liiemmin aivokapasiteettiä, ja kasvimaitotuotteetkin olivat entuudestaan tuttua kauraa. Hunajan kohdalla vedin alusta asti rajan, sillä mehiläistarhaus ei omalla prioriteettilistallani nouse ruoantuotannon ongelmien kärkeen. Mitä vointiini tulee, jaksaminenkin on ollut samaa luokkaa kuin aina ennenkin.
Varsinkin näin loppuvaiheessa olen kuitenkin huomannut ruokavalioni yksipuolistuneen totutusta. Saan syyttää laiskiaisen panostusta: ruoanlaittointo on muutenkin ollut kateissa, ja varsinkin täyttävämmät välipalat aiheuttivat haasteita kun maitotuotteet ja kananmunat tippuivat pois. Ruoka-aineiden välttely ilman niiden korvaamista muilla on hölmmöläisten hommaa, ja ainainen avokadoleipien ja soijajogurtin pupeltaminen alkoi jo vähän tympiä. Sääli sillä hyviä ja monipuolisia vegaanisia ruokaohjeita on kuitenkin netissä pilvin pimein. Täytyy sitten vain tutustua niihin haasteen jälkeen.
Vähän suuremmalla panostuksella olisin voinut välttää myös turhimmat karikot. Enpä esimerkiksi älynnyt, että kaupan pestossahan on hitto vieköön juustoa, ennen kuin olin jo ehtinyt vetää siitä puoli purkkia. Tiedostettuja lipsumisia sattui niitäkin muutama, pääasiassa kahviloissa, kun tarjolla ei ollut mitään vegaanista mutta paikanvaihto tai nälässä istuminen ei houkutellut. Olen antanut itselleni anteeksi.
Kaiken kaikkiaan haaste oli pääosin yllättävän vaivaton, mutta olen kyllä onnellinen, että se loppuu. Lipsahtelevana ja laiskana melkein-vegaanina elämä voisi olla vielä suhteellisen helppoa, mutta jos todella haluaa vältellä kaikkea eläinperäistä, saa kyllä aika monet tuoteselosteet lukea ennen uuden ruokavalion rutinoitumista.
Minua ei kumpikaan vaihtoehto oikein puhuttele. En ole täyskieltäytyjäsorttia, ja loppukuusta on ollut jo vaikeaa perustella itselleni, miksen saa höylätä leivän päälle juustoa, kun sitä jääkaapissa on, mieli tekee ja vatsa kurnii. Aivan toinen kysymys on, tarvitseeko sitä juustoa pupeltaa joka päivä.
Haasteen jälkeen aion kyllä vähentää maitotuotteiden ja kananmunien käyttöä mutta itselleni toimivalla taktiikalla: mieluummin puolesta kuin vastaan. En ole missään nimessä kieltämässä itseltäni eläinkunnan tuotteiden käyttöä, vaan pyrin valitsemaan useammin vegaanisen vaihtoehdon. Kuten tämän kuun aikana on tullut huomattua, ei se usein vaadi mitään uhrauksia.
