Nyt on kuulkaas historialliset hetket käsillä. Loppiaisena tasan neljä vuotta sitten rykäisin ja pistin blogin pystyyn. Kohtalolla on selkeästi näppinsä pelissä, sillä vuosipäivän lisäksi käsillä on 300. postaukseni. Voi että, siinä on jo aika monta jaettua hetkeä. 

Juhlan kunniaksi on hyvä pysytellä retrospektiivissä ja vilkaista, mitä 2016 toi tullessaan. Ainakin kolme asuinmaata ja hitusen rennomman Meerin. 



Vuosi käynnistyi Wienissä harjoittelun viimeistä kuukautta viedessä. Puolessa vuodessa olin ehtinyt kotiutua mahtipontisen arkkitehtuurin keskelle ja ottaa kaiken ilon irti vakuuttavasta kulttuuri– ja kahvilatarjonnasta. Wien valloitti allekirjoittaneen kertakaikkisen hyvällä pöhinällä, ja saattoipa mestoille jäädä romanssinpoikanenkin. Paluu Tampereelle tammikuun lopussa tuntui siis varsin nihkeältä.

Montaa kuukautta ei kuitenkaan tarvinnut Suomessa mököttää, kun seuraava harjoittelu kutsuikin jo Sveitsiin. Kesä Bernissä alkoi varsin sateisissa kulttuurishokkien merkeissä, aivan toisin kuin kuin kalana veteen loiskahtaminen Wienissä vuotta aiemmin. Koko maa tuntui erilliseltä saarelta keskellä Eurooppaa, mutta loppujen lopuksi taisimme tykätä toisistamme aika paljon, Sveitsi ja minä. 




Sveitsi-kesään kuului myös yksi vuoden suurimpia saavutuksia, nimittäin täydellinen rentoutuminen. Pari vuotta stressiä ja tulevaisuudesta ahdistumista menetti merkityksensä, kun fiilistelin ihanaa kesää ja elämän keveyttä. Pidin valtavasti harjoittelustani suurlähetystössä ja loppu aika meni mahtavan kämppiksen, vierailevien Suomi-tähtien ja reissujen parissa. Pää on tuntunut sittemmin huomattavasti kevyemmältä jopa Tampereen arjen kurimuksissa. Tulevaisuus mietityttää aina, mutta eipä se siitä ahdistumalla selviä yhtään enempää. Hetkistä nauttiminen on huomattavasti palkitsevampaa.

Matkustelua kertyi vuoden aikana ihan kiitettävästi, vaikkei se tietenkään koskaan riitä. Tein Wieniin pari pikavisiittiä, joista viimeisellä sydämeni oli pakahtua rakkaudesta kaupunkia kohtaan. Vähemmän melodramaattinen käynti suuntautui siskon luo Mannheimiin muuttokaaoksen keskelle.  Sveitsin maisemissa kelpasi matkustella, ja mieleen jäivät erityisesti Genevenjärven maisemat Montreux'ssa, Genevessä ja Lausannessa sekä alppimaisemat Interlakenissa. Unohtumattomin oli kuitenkin päiväpatikka Zermattissa kuuluisan Toblerone-vuoren Matterhornin varjossa. Alpit veivät kielen ja sydämen. 



Suurin osa vuodesta on kulunut Suomen arjessa. Ajattelin Bernissä Tampereelle paluuta lievällä kauhulla, mutta täällä onkin ollut varsin mukavaa. Syksyn viestinnän aineopinnot ja lukuisat maailmanparannushetket erinomaisessa sosiologi-politologiseurassa herättivät allekirjoittaneen uinuneen kiinnostuksen yhteiskunnallisiin asioihin ja suuriin linjoihin. Maailmanmenon pohtiminen on inspiroinut valtavasti ja poikinut tälle vuodelle pari projektiakin. Ehkäpä niistä lisää joskus myöhemmin.

Jottei arki menisi liian intellektuelliksi, riitti vapaa-ajalle virkistystä kotimaassakin. Minusta tuli vihdoin kunnon suomalainen, kun takana on ensimmäinen Lapin-reissu Rovaniemellä ja avannon autuuden sisäistäminen. Vuoteen mahtui toki myös lukuisia brunsseja ja viinin äärellä vietettyjä juoruiltoja. Saatiinpa syksyllä pystyyn kuukausittaiset perjantaipulloiltamat, jotka ovat vain kasvattaneet rakkauttani viiniin.


Brasilialainen jujutsukin on kulkenut uskollisesti matkassa mukana pitkin vuotta. Alkusyksyn hukassa ollut motivaatiokin löytyi, ja painionnen kruunasi marraskuussa myönnetty sininen vyö. Uusi väri tuntui makoisalta tunnustukselta näiden parin tatamia hinkatun vuoden jälkeen ja sijoittuu ehdottomasti vuoden top-juttujen kärkeen (kuten laadukkaasta kuvastakin voi päätellä). Karma tosin iski takaisin heti seuraavissa treeneissä, ja alkuvuosi kuluukin painimisen sijaan välilevyjä jumpatessa…


Kaiken kaikkiaan 2016 oli varsin tapahtumarikas vuosi täynnä mahtavia kokemuksia ja hienoja ihmisiä. Vuosi sitten haaveilin vähemmästä stressistä ja enemmästä elämästä nauttimisesta. Yllättävää kyllä, se toteutui – ei minään elämänhallintaprojektina vaan silloin, kun puolivahingossa tuli otettua lomaa tulevaisuuden murehtimisesta. Ja kas vain, olen yllättäen pitänyt elämästäni hurjasti enemmän.

Vuosi 2017 ehkä tuo jotain suurta tullessaan, ehkä ei. Levottomat jalat vaivaavat edelleen, mutta katsotaan, mihin tässä virta vie. Jos nyt yksi toivomus sallitaan, niin pyytäisin varmuuden vuoksi uusia juttuja: maisemia, ihmisiä, näkökulmia. Ja ehkä rahtusen kärsivällisyyttä, että niitä uusia juttuja jaksaisi odottaa. 

Lähetä kommentti

Someikonit © JH / Koodikielellä.blogspot.fi. Sisällön tarjoaa Blogger.

Instagram